Potkuja ja liikehdintää

Edellinen postaus sai aikaan aikamoisen katselumäärän ja herätti keskustelua, jonka kyllä arvasin jo siinä vaiheessa kun sen julkaisin. Hienoa, että olette ottaneet kantaa ja kiitos paljon kaikista tsempeistä!<3 Lapsen isättömäksi jääminen oli aikamoinen "pommi". Minulle ei niinkään mikään yllätys. Olin jo enteillyt, että niin siinä tulee käymään, että toinen nostaa kädet ylös ja häipyy kuvioista. Pari päivää olen saanut asiaa tässä sulatella ja fiilikset ovat tällä hetkellä hyvät. Olen tullut siihen tulokseen, että parempi näin.

En ole suostunut teille lukijoille kertomaan aivan kaikkea, mitä lapsen isän kanssa on tapahtunut sen jälkeen kun muutin Vilppulaan. En ole tarkalleen kertonut syitä, miksi jätin hänet. En ole kertonut ongelmista, mitä siitä hänen kanssaan seurasi. Olen kertonut kaikesta vain hyvin pienen osan. Se vaikuttaa tietenkin siihen, miten te näette kokonaiskuvan. Se on teille aivan erilainen kuin minulle ja niille, jotka tietävät kaiken. Siltikään en aio kaikista asioista puhua. Teidän ei tarvitse tietää kaikkea. Teille riittää tieto siitä, että yhteiselostamme ei vaan tullut mitään. Oli monia syitä, miksei. Yritin, ettei olisi tarvinnut erota, mutta loppujen lopuksi se oli ainoa järkevä vaihtoehto. Siitä hän toki otti itseensä, jonka ymmärsin kyllä. Hänen kanssaan tuli ongelmia, jotka kariutuivat niin suuriksi, että ne ratkesivat vasta kun turvauduin virkavaltaan. Jätin miehen omaan rauhaansa, kunnes hän rauhottui ja saimme välimme taas siihen kuntoon, että pystyimme oleskelemaan samassa tilassa. Ilmeisesti hän sai siitä sellaisen kuvan, että meistä voisi tulla vielä jotain, mikä ei pitänyt omalta puoleltani missään vaiheessa paikkaansa. Tein sen hänelle selväksi uudestaan ja sitten tuli tämä, josta viimeksi kirjoitin. Hän häipyi ja tuntuu, että syyn siitä hän lankeaa minun niskaan. Koska en aio hänen kanssaan elää, ei lapsi saa isää. "Kaikki tai ei mitään". Tällä asialla hän on kiristänyt minua jo aiemminkin. Vaan minuapa ei tuollaiset kiristykset kiinnosta, sitten saa ihan vapaasti poistua meidän elämästämme. Emme kaipaa tuollaista ihmistä meidän lähellemme. Tuollaisesta käytöksestä huomaa, ettei häntä mikään lapsi kiinnostanut. Jos nyt niin kauheasti olisi, tuskin hän olisi antanut sen asian vaikuttaa isä-lapsi suhteeseen, ettemme me vanhemmat ole yhdessä. Tiedän kuinka miehet kokevat raskauden eri tavalla kuin naiset ja kuinka he saattavat herätä siihen vähän myöhemmin, tiedän kuinka hän voi olla vain vihainen ja suuttunut erosta ja kaikesta, mutta jos kaikesta ymmärryksestäni häntä kohtaan, selittelyistä ja tulevan lapsikuvion suunnitteluista huolimatta vastaus on "Ei kiinnosta, enkä tule katumaan", saa siinä vaiheessa pysyäkin poissa. Kyllä lapsi saa tietää juurensa ja varmasti isoäitinsä kautta tunteakin, joten tuskin tässä mitään suurta vahinkoa aikaan saadaan.

Tämä asia saa nyt kuitenkin tältä erää jäädä tähän, joten siirtykäämme muihin aiheisiin.
Olen alkanut tuntemaan pikku vipeltäjän liikkeitä! Varsinkin iltaisin, kun makaa hiljaa paikallaan sängyssä, voi tuntea pieniä hentoja potkuja ja liikehdintää. Aiemmin olen tuntenut paljonkin kuplintaa ja möyrintää mahassa, mutta ne ovat olleet suoliston elämöintiä. Nämä uudet tuntemukset ovat aivan erilaisia ja tulevat oikeasta suunnastakin. Niihin vaan täytyy keskittyä, jotta ne huomaa. Ei ainakaan ole olo kovin yksinäinen, kun pieni laittaa jumppailut käyntiin. Pikkuhiljaa alkaa tuntea olonsa raskaana olevaksi ja maha kasvaa hiljalleen aina vaan suuremmaksi. Vieraat ihmiset, jotka eivät raskaudesta tiedä, kuvittelevat minun varmaan vaan lihoneen, mutta asiasta tietävät katsovat tämän kyllä jo raskausmahaksi. Iltaa kohden mahasta tulee melkoinen pallo ja näytän olevan jo paljon pidemmälläkin tässä raskaudessa. Nyt on raskausviikkoja 16+1 ja olo on oikein hyvä. Ainoat tuntemukset kohdistuvat mahan alueelle. On kipuilua, kiristyksen tunnetta ja pientä painetta. Joskus tuntuu kuin vanne kiristäisi koko vartalon ympäri lantion kohdalta ja silloin kyllä tekisi melkein mieli pari tuskankyyneltä tirauttaa. Kipulääkkeitä en ole kuitenkaan joutunut vielä kertaakaan käyttämään ja vältän niitä kyllä niin paljon kuin mahdollista.
Sokerirasitukseen varasin ajan 6.7. ja vielä ei jännitä. Monet sanovat sen olevan aivan kamalaa, osa kertoo selvinneensä siitä oikein hienosti. Aion mennä sinne aivan avoimin mielin, enkä välitä "pelotteluista". Kaikki kun kokevat senkin niin yksilöllisesti, että turha murehtia sitä etukäteen. Pääasia, että saadaan selvyys, onko kaikki kunnossa sillä saralla.

Nyt ei kumminkaan ole mitään tämän kummempaa päiviteltävää. On aika siirtyä Juhannuksen viettoon ja jo kuudetta kertaa peräkkäin vietän sen Vammalassa mökkielämän parissa. Kumpa ei ihan koko aikaa kuitenkaan sataisi vettä ja hyttysetkin saisivat viettää aikaansa muualla kuin mun säärilläni ja käsivarsillani.
Toivotan teille kaikille oikein hyvää Juhannusta, pitäkää itsestänne ja läheisistänne huolta, ettei satu mitään kamaluuksia ja olkaahan nätisti! Palataan asiaan sitten taas Juhannuksen jälkeen.


2 kommenttia

  1. Anonyymi23/6/16

    Oi ihanaa juhannusta myös sinne! Monennella viikolla olet? Jännittääkö? Tiedätkö jo onko lapsi tyttö vai poika? Vai annatko tulla yllätyksenä? :) tää on aivan Ihana blogi! Oot rohkee nainen kun uskallat avoimesti kertoa asioistasi! Olen lukenut blogiasi jonkun aikaa, mutta nytten vasta kommentoin ! Rauhallista juhannusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos paljon! :) 17. viikko on nyt meneillään :) Hirveästi en vielä jännitä, kai se jännitys iskee sitten siellä loppupuolella raskautta :D Kuukauden päästä on rakenneultra, jossa saa tietää kumpi on tulossa ja kyllä haluan tietää :D Poikaa olen enteillyt, mutta nyt en oikeastaan enää tiedä onko mulla enemmän poika- vai tyttöfiilis.

      Poista

Muistathan, että julkaisen vain asialliset kommentit :)