Featured Slider

Lohduttomat itkut vessan lattialla

Viime raskaudessa mulla oli liitoskipuja, joten osasin varautua niihin tälläkin kertaa, MUTTA tässä toisessa raskaudessa kivut ovat paljon paljon pahempia ja kovempia ja siihen en osannut varautua. Ensimmäisen raskauden alkumetreillä, olin jo valmistautunut siihen, ettei mun valmiiksi reistaileva selkäni kestäisi loppuun asti ihan noin vain. Toisin kävi, nimittäin mun selkä oli erittäin hyvässä kunnossa koko raskauden ja tuntui että raskaus teki sille vaan hyvää. Liitoskivut vaivasivat nivusissa, mutta ne meni levolla ohi, olihan mun helppo levätä kun olin vain itsekseni kotona. Ylimääräistä rasitusta oli helppo välttää, enkä provosoinut kipuja. Pärjäsin ilman kipulääkkeitä ja tukivyötä.

Nyt kuitenkin tilanne on aivan toinen. On toki päiviä, jolloin kipuja ei ole niin paljon, mutta enemmän on niitä päiviä kun itken sen kivun vuoksi. Nivuset, alavatsa, alaselkä ja yläselässä oleva fasettilukko ovat ottaneet vallan ja aiheuttavat viiltävää kipua. Lonkka rusahtelee, kuin olisi täysin irtonainen osa mun vartalosta. Tavalliset arjen askareet ovat näille kaikille liikaa. Tänään aamulla pystyin toimimaan tunnin normaalisti ja sen jälkeen tulivat kivut, jotka ovat vain pahentuneet iltaa kohden. Tuon ensimmäisen tunnin aikana sain hoidettua Lukaksen aamupuuhat eli aamupalan, vaipan vaihdon ja päivävaatteiden pukemisen. Se riitti mun kropalle. Kumartumiset ja nostot, liikkeelle lähtemiset tai liikkuminen ylipäänsä, vähänkin huono ryhti ja tavallinen kävely tekevät pahaa. Kuitenkaan en voi jäädä sänkyyn, sillä lapsi on hoidettava ja arjen askareet tehtävä. Yritän levätä minkä ehdin, mutta se ei tunnu riittävän. En edes tahtoisi jäädä sänkyyn vaan haluaisin mennä ja tehdä kaikenlaista lapseni kanssa, mutta on pakko hidastaa tahtia, jos haluan edes jotenkin selvitä. Autossa istumisestakin on tullut haastavaa, varsinkin jos en itse aja enkä saa säädettyä sähköisesti penkkiä juuri mulle sopivaksi. Ja vaikka saisinkin, on toisinaan hyvin epämukavat oltavat. Viikonloppuna kun käytiin Vilppulassa, jonne on 150km suuntaansa, meni menomatka hyvin. Paluumatkalla piti pysähtyä kaksi kertaa ja koittaa vaihdella asentoa kipujen mukaan.

Jonkinlainen ihottumakin on saanut vasemman käden kyynärtaipeesta vallan


Tänään olin ihan hetken pitkälläni ennen Lukaksen laittamista nukkumaan, sillä vain kylkimakuu tai puoli-istuva asento helpottavat kipuja. Puhutaan muutamasta minuutista. Sitten tajusin, että talossa on liian hiljaista ja osasin melkein arvata mitä tapahtuu. Oikeassa olin, joku oli jättänyt talon toisen vessan oven auki (sekä valot sinne), jossa on kissojen täydet ruokakipot ja täysinäinen iso vesiastia. Siellä oli myös Lukas, vaatteet märkinä. Kaikki kipot oli kaadettu nurin ja vessan lattia oli täynnä vesilammikossa uivia kissannappuloita. Eikä se lammikko jäänyt vain vessaan, vaan se tulvi vessan ulkopuolelle. Siinä mä seisoin ovella kipujeni kanssa, käry korvista nousten sillä olinhan sanonut jo kymmeniä kertoja muille, että  ne ruuat säilytetään niin, ettei Lukas niihin pääse käsiksi ja pidättelin itkua. Sotku oli järjetön, enkä voinut jättää sitä siihen odottamaan. Siirsin Lukaksen muualle, laskeuduin kontilleni vessan lattialle, enkä enää pystynyt pidättelemään itkua. Itkin kivusta, itkin suuttumuksesta kun jälleen kävi näin vaikka asiasta oltiin monta kertaa puhuttu, itkin miksi meillä ei vieläkään ole omaa kotia, itkin kun sitä lattiaa oli äärimmäisen hankalaa saada siivottua ja kuivattua. Kahden vessapaperirullan tyhjentämisen jälkeen, lattia oli siivottu, naama itkusta punainen ja joka paikkaa vihloi. Lukaksen kaikki vaatteet menivät suoraan pyykkiin ja poika itse iltapuuron kautta yöunille. Sitten itkin Aleksille puhelimeen, etten selviä tästä arjesta, varsinkaan näiden meistä johtumattomien lisähaasteiden kanssa.

Pikaisesti napattu, heilahtanut kuva vessakaaoksesta, jonka lähetin Aleksille itkujeni keskeltä


Mitä sitten pitäisi tehdä? Aleksi on vähintään 14 tuntia vuorokaudesta töissä eikä omaa kotiakaan ole tähän hätään saatavilla.
1. Askel: Muut käsittävät nyt, etten oikeasti pysty toimimaan niin kuin ennen ja tarvitsen enemmän apua, varsinkin kotitöissä. Tai sitten vaan suosiolla jätän tekemättä niitä, sillä eiköhän ne ennemmin tai myöhemmin tule hoidetuksi muutenkin.
2. Askel: Toimitaan jatkossa tarkemmin, ettei edellä kertomaani tapahdu enempää. Pidetään ne ovet kiinni, jonne Lukaksella ei ole asiaa.
3. Askel: Minä hankin sen tukivyön!
4. Askel: Tartutaan siihen hoitoapuun, jota meille on tarjottu sukulaisten toimesta, jotta saisin levätä tai edes välillä olla hetken yksin. Tää on mulle itselle todella vaikea askel. En varmaan koskaan ole vienyt Lukasta hoitoon sen tähden, etten jaksaisi ja tarvitsisin lepoa. Silloin olen, jos on ollut jotain menoa. Neuvolastakin patistivat mua ottamaan hoitoapua vastaan, koska se on vain hyväksi meille kaikille. Tiedostankin sen olevan vain hyvä juttu, jos ja kun osaa pyytää/ottaa apua vastaan, mutta joku sisäinen leijonaemo pistää mut aina taistelemaan viimeiseen asti. Ei hyvä, pakko muuttaa tapoja tämän asian suhteen.
5. Askel: Yritetään edistyä sen kotiasian kanssa...

Mutta hei, enää kolme kuukautta raskautta jäljellä! Kivut jäävät EHKÄ synnärille ja sitten kärsimys niistä on ohi. Auta hyvä Jumala mua selviämään näistä viimeisistä kuukausista tai lopeta nämä kivut, haluan elää normaalia elämää. Anna mulle voimia ja hermoja, kiitos!
Onhan tästä muutkin selvinneet, kyllä kai minäkin. Pidetään toivoa yllä, että kivut helpottaisi ja mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Ei tässä parane ihan epätoivoon heittäytyä vaikka hetkittäin tuleekin pieniä romahduksia. Onneksi mulla on Aleksin tuki ja muidenkin läheisten, en ole yksin. Nyt vain metsästämään sitä tukivyötä, ainakin olen kuullut siitä olleen monelle suuri apu. Toivottavasti on mulle myös.

Mitä ystävänpäivälahjaksi oikeasti halutaan?

Ystävänpäivä, se päivä vuodesta, joka on varattu kalenterista ystävien ja kumppanin muistamiseen. Hyvähän se olisi, jos heitä muistaisi muinakin päivinä vuodessa, mutta tänä vuonna 14. helmikuuta keskiviikkona, muistaminen korostuu. Silloin jos joskus, on aika kertoa välittämisestään, rakkaudestaan, kiitollisuudestaan. Lähetetään kortteja, nykyään varmaan enemmän viestejä WhatsAppissa, Facebookissa ja niin edelleen. Saatetaan ostaa jotain lahjaksi tai antaa jotain aineetonta. Moni varmasti miettiikin ystävänpäivän kynnyksellä, mikä olisi hyvä tapa muistaa sitä omaa ystävää tai rakastaan. Mistä se toinen tykkää, mitä hän haluaisi? Olisiko suklaalevy hyvä vai pitäisikö panostaa enemmän? Entä olisiko parempi sittenkin tehdä yhdessä jotain vai riittääkö pelkkä kortti? Tähän varmasti vaikuttaa hyvin pitkälti oma budjetti, mutta myös välimatka ystävään, käytettävissä oleva aika ja moni muu asia.

Mä lähdin selvittämään, mitä ihmiset (naiset) oikeasti haluaisivat ystävänpäivälahjaksi. Millaista muistamista he toivoisivat ja mitkä ovat olleet parhaat lahjat. Pyysin Instagramissa seuraajiani vastaamaan näihin kysymyksiin ja tässä niitä nyt olisi poimittuna yhteensä 80 kommentin joukosta 21 kappaletta eri ikäisiltä tytöiltä/naisilta. Loput voit käydä kurkkaamassa Instagramistani sannimariia_.

"Paras ystävänpäivälahja on se, että saa olla niiden tärkeimpien ystävien kanssa, viettää aikaa, syödä hyvin ja pitää hauska päivä/ilta."
- sarpppaahh 23v.

"Ystävänpäivänä pelkkä korttikin riittää. Itse tykkään tehdä sellaisia, missä on kollaasina kuvia eri ajoilta ystävän kanssa, siihen vielä joku hauska teksti tai inside-läppä, niin on hyvä. Toki myös suklaa on aina kaikkien mieleen. Mielelläni kävisin myös syömässä ystävän kanssa!"
- kummitussetä 21v.

"Paras ystävänpäivälahja olisi virallistaa parisuhde mahtavan ihmisen kanssa."
- jenni_eliisaa 18v.

"Paras ystävänpäivälahja olisi, että menisimme viettämään päivää yhdessä laskettelurinteisiin"
- olgaugustina 15v.

"Paras ystävänpäivälahja mitä oon saanut oli taulu, jossa oli musta ja mun parhaasta kaverista valokuvaamossa otettuja kuvia 3 vuoden takaa."
- saaganurmi_

"Paras ystävänpäivälahja on ehdottomasti aikaa ystävän kanssa"
- sannakoivurinta 22v.

"Paras ystävänpäivä vois olla lapsivapaa!"
- onnellinenperhe 24v.

"Paras ystävänpäivälahja olisi päivä perheen kanssa. Käytäisiin yhdessä kävelyllä, pelattaisiin, leivottaisiin ja herkuteltaisiin. Oltaisiin vaan.
- lomalaska 12v.

"Se on maailman hienoin lahja kun on ympärillä ystäviä tai edes yksi todella hyvä ystävä, joka kuuntelee ja on aina tukena tapahtu sitten mitä vain!"
- katse_kohti_tulevaisuutta 17v.

"Paras ystävänpäivälahja on jokin itse tehty juttu, se piristää. Jos ei ole mitään lahjaideaa, niin ihan pelkkä ystävän kanssa oleminen riittää."
- mooa.emilia 11v.

"Paras ystävänpäivälahja olisi jos mä ja mun perhe lähettäis risteilylle"
- ada.kallio 13v.

"Haluaisin saada jotain muumiaiheista!"
- nellimarialainio 13v.

"Paras lahja on se, että saan viettää sen päivän mun kahden aarteen (lasten) kanssa."
- hukkahannele 21v.

"Sain mun tosi hyvältä kaverilta lautasen, jossa luki Olet ihana!"
- sandrasofiass 13v. 

"Paras ystävänpäivälahja oli viime vuonna. Tuona päivänä sain tietää odottavani lasta ja nyt saan viettää hänen kanssaan ensimmäisen ystävänpäivän!"
- milavartiainen 19v.

"Paras lahja olisi, että löytäisin ystävän"
- lauraherola 26v.

"Mun mielestä paras lahja olisi poikaystävä"
- saanahenrika 16v.

"Maraboun Oreo Filled suklaalevy"
- jennahelenaaws 22v.

"Paras lahja olisi päästä kahville ystävän kanssa kahdestaan lapsiarjen keskeltä. Tai treffit kahdestaan mieheni kanssa, esim. kahville ja vieläpä miehen järjestämänä."
- hohtavanvalkoista 22v.

"Paras lahja olisi päästä serkkuni/parhaan kaverini luokse 400km päähän meiltä"
- seeliaiita 13v.

"Paras lahja oli ehdottomasti se, että poikaystävä tuli työviikollaan mun luo 70km päähän kun olin kipeenä ja toi herkkuja, elokuvan sekä ruusuja"
- herttahelmi 20v.



Saamissani kommenteissa toistui kerta toisensa jälkeen aineettomat lahjat, yhdessä oleminen ja yhdessä tekeminen. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että ne ovat parhaita juttuja ystävänpäivänä. 
Veljeni kanssa tulikin muutama ilta sitten puheeksi nämä ystävänpäivälahjat tai oikeastaan se, mitä itse toivoisin jos saisin. Toiveeni olisi seuraavanlainen: Kunnon hieronta ja leffailta kotona herkkujen kera ihan kahdestaan Aleksin kanssa. Eli lapseton ilta siinä samalla. Ruuaksi tortillaa, irtokarkkeja, sipsejä Ranch-dipillä ja Pepsi Maxia. Kyllä olisin tyytyväinen, mutta tiedän jo nyt, ettei se ainakaan tuolloin keskiviikkona onnistu, Aleksihan on töissä. Ehkä joskus toiste sitten! Itsekään en siis mitään sen kummempia lahjoja tarvitse, yhteinen aika on tärkeintä. Joululahjanakin menimme perheen kesken kylpylään, emmekä Aleksin kanssa muuten toisiamme lahjoneet.

Mutta mitä aktiviteettia keksisi yhteiselle ajalle ystävänpäiväksi tai myöhemmin? Entä jos kuitenkin antaisi jotain muutakin kuin yhteistä aikaa? Tässä mun 6+1 ehdotusta! 

1. (Itse tehty)kortti, suklaa tai muu herkku, kukat, korut... Perinteistä, mutta toimii, kunhan muistaa ruokarajoitteet ja allergiat. Kukistakin voi saada allergiaoireita sekä nikkeliä sisältävistä koruista!

2. Leffailta ja hyvää ruokaa, kotona tai muualla, budjetista riippuen. Aina ei tarvitse syödä raskaasti, kahvittelukin on loistava vaihtoehto. 

3. Luistelu, pulkkamäki tai joku muu ulkoilu. Tämän kruunaa laskiaispullat ja kaakao! Laskettelukin on loistava vaihtoehto, mutta ei ilmainen. 

4. Seinäkiipeily, pakohuone, keilaus, kylpylä... Onhan näitä aktiviteetteja yhteiselle ajalle kaikenlaisia, jos lompakko sen sallii.

5. Risteily tai liput hyvälle keikalle tai muuhun tapahtumaan ovat hyviä vaihtoehtoja toteutettaviksi myöhempänä ajankohtana, mutta vaatii suurempaa budjetointia. Risteilylle pääsee aika halvallakin (riippuen risteilystä), mutta huomioon kannattaa ottaa laivojen kallis ruoka, mahdolliset shoppailut ja muut matkoista tulevat kulut.

6. Lahjakortti hierontaan, kasvohoitoon, jalkahoitoon, käsihoitoon tai kampaajalle. Nämä ovat hyviä, jos tahdot antaa hemmottelua vain lahjan saajalle. 

+ 1 Oletko pohtinut, jos kävisitte yhdessä rakkaasi kanssa kiinnittämässä rakkauslukon rakkautenne kestävyyden merkiksi? Mielestäni myös hyvän ystävän kanssa voi käydä lukon kiinnittämässä, ikuisen ystävyyden merkiksi. Joidenkin mielestä ehkä hölmöä, turhaa tai imelää, mun mielestä söpöä! Monella eri paikkakunnalla on omat siltansa, johon lukot saa kiinnittää ja lukkoon voi teetättää kaiverruksetkin.



Lopuksi kaivakaamme esiin vielä yksi kommentti ystävänpäivään liittyen miespuoliselta henkilöltä. Eli Aleksi, mikä on paras ystävänpäivälahja, jonka olet saanut tai mitä haluaisit saada?
- Paras lahja on kun saa olla sun (eli mun, hehheh) kanssa!

Raskaus yksivuotiaan kanssa

Tänään on taas saatu yksi uusi raskausviikko täyteen ja nyt niitä on takana jo 26, edessä 14, eli laskettuunkin on alle 100 päivää. Aika on mennyt hurjaa vauhtia, enkä tahdo pysyä päivissä mukana. Suurin syy siihen on arki pienen taaperon kanssa. Ei siinä kauheasti ehdi muuta miettimään kun päivät on täynnä touhua, kiirettä ja jatkuvaa toisesta huolehtimista. Meillä on tietty päivärytmi, jonka mukaan toimitaan ja lapsesta huolehtimisen lisäksi, kiireisenä pitää kotityöt. Pyykkiä pitää pestä, koska sitä Lukas saa aikaiseksi ihan kiitettävästi ja tottakai on muutakin pestävää. Imuri on käytössä päivittäin jo sormiruokailunkin takia ja tiskiä tämä seitsemän hengen talous saa tuotettua suuret määrät. Sitten vielä kissat joita on yhteensä kuusi! Miten siis kaikki sujuu kun on samaan aikaan vahvasti raskaana?



Vaihtelevasti se sujuu, mutta omasta mielestäni olen selvinnyt kunnialla. Onnekseni tämä raskaus on ollut melko helppo. Jos olisin kovin väsynyt, en varmastikkaan jaksaisi aina olla siivoamassa tai keksimässä mulle ja Lukakselle jotain muutakin tekemistä kuin kotona olemista. En ole kärsinyt huonovointisuudesta, mutta jonkinlaisena hidasteena touhuamiselle ovat olleet liitoskivut. Lonkka rutisee ja naksuu joka askeleella ja kipeytyy mitä enemmän liikun. Selkä toisinaan vihoittelee, muttei vielä pahasti. Aamut ovat aina olleet mulle vaikeita ja ovat edelleen, vaikka Lukas nukkuu ainakin kahdeksaan, joskus yli kymmeneenkin. Päivä käynnistyy hitaasti, mutta varmasti.

Raskauden vuoksi en jaksa enkä pysty pitämään Lukasta pitkiä aikoja sylissä. Pikkuhiljaa Lukas on tottunutkin siihen, ettei äidin syliin voi jatkuvasti kavuta. Välillä täytyy leikkiä itsekseen tai jonkun muun kanssa, nukkua päiväunet ja syödä itse, jotta äiti saa hengähtää. Välillä syliä antaa joku toinen. Kotitöissä Lukas on innokkaasti "auttamassa". Tiskikoneen täyttö ja tyhjennys ovat päivän kohokohta ainakin kaksi kertaa ja pyykkikoneesta on kiva ottaa pyykit pois. Imurin letkussakin on hauska roikkua, kun äiti imuroi leivänmuruja pöydän alta. Lukaksen apu ei vaan oikeasti auta vielä lainkaan, päinvastoin. Kotitöihin menee normaalia kauemmin aikaa ja paras hetki tehdä niitä olisikin päiväunien aikaan. Harmi, että ne kestävät useimmiten vain puolesta tunnista tuntiin. Toki muutkin tekevät kotitöitä, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat mun vastuulla, ehkä siksi etten kestä epäjärjestystä. En pysty keskittymään mihinkään jos ympäristö ei ole siisti. Ja kun yhtenä päivänä saan kaiken tehtyä, odottaa samat hommat heti seuraavana aamuna. Ne ei lopu koskaan. Pihatöitä en tee ja kissoista huolehtii muut. Itselleni jää pelkästään vahtiminen, ettei Lukas kiusaa niitä liikaa ja saa kynsistä.

Joskus tulee hetkiä, kun en jaksaisi tehdä yhtään mitään. Silloin istahdan sohvalle ja Lukas viihtyy itsekseen vieressä lattialla leikkimässä. Kiipeilee lelulaatikoihin ja tyhjentää niitä. Myöhemmin kuitenkin kaappaan lapsen syliini, leikimme piilosta tai muita leikkejä, lauleskellaan, luetaan, hassutellaan, mennään pulkkamäkeen... mitä ikinä keksimmekään! Sen vuoksi yritän tehdä kotihommat aamupäivästä, jotta iltapäivä voitaisiin tehdä yhdessä jotain hauskaa ja keskittyä kaikkeen muuhun. Vaunulenkit ovat jääneet lyhyiksi, sillä ei mun paikat kestä enää pitkiä kävelymatkoja. Varsinkin liukkailla keleillä liitoskipuja tulee todella helposti. Yleensä Lukas nukahtaa vaunuihin nopeasti, joten tämä helpottaa mua suuresti. Joskus tarvitsee kävellä vain 40 metriä, poika on unessa ja jää ulos päiväunille.



Aleksin työpäivät kestävät 12 tuntia ja siihen päälle kuluu yhteensä kaksi tuntia työmatkoihin. Se on jo aika luksusta, koska vielä viime viikolla työmatkoihin meni kaksi kertaa enemmän aikaa! Vuoroviikoin kotiin pääsee joko ennen kuutta illalla tai samoihin aikoihin aamulla. Aleksi on apunamme sen verran minkä ehtii, viikonloppuisin tietysti enemmän kun on vapaalla. Jos kaupasta pitää hakea kerralla enemmän jotain, sinne mennään yhdessä, jotta mun ei tarvitse kantaa kaikkea yksin. Lukas kun ei vielä kävele ollenkaan ja ostoskärryistäkin tuo tahtoisi aina vaan kiivetä pois. Neuvolat ja muut menot suunnitellaan mahdollisimman paljon Aleksin töiden mukaan niin, että hän on joko mukana tai Lukaksen kanssa kotona. Silloin kulkemiset ja olemiset eri paikoissa ei ole niin haastavia kun toinen on apuna.

Iltaisin Lukas saadaan nukkumaan klo 19:30-20:30 välisenä aikana, jonka jälkeen jää vähän omaa aikaa ennen omia yöunia. Silloin rentoudun tavalla tai toisella. Syön hyvin, lepään, katson tv-sarjoja, kirjoitan blogia, editoin videoita. Joskus lähdemme Aleksin kanssa vasta silloin ruokakauppaan tai joskus jopa elokuviin, vietetään yhteistä aikaa. Lukas ei tietenkään jää yksin kotiin vaan silloin vähintään Aleksin äiti on hänen kanssaan. On myös aamuja, jolloin Aleksi nousee Lukaksen kanssa ja itse saan jäädä vielä nukkumaan tunniksi tai pariksi. Toisinaan Aleksin äiti katsoo pojan perään ja saamme molemmat lepäillä. Tiedän myös, että hoitoapua saa tarvittaessa muualtakin, sitä on kyllä tarjottu. Jos vain tahdon, saan varmasti muutaman tunnin omaa aikaa ja sovittaessa pidemmänkin ajan.



Voisin siis sanoa, että ainakaan tähän mennessä raskauden ja pienen taaperon yhdistelmä ei ole ollut haastavaa. Lukas ei ole reagoinut mitenkään kasvavaan vatsaani ja jutut vauvasta, tulevasta pikkuveljestä taitavat mennä vielä enimmäkseen ohi korvien. Luulen kuitenkin, että raskauden edetessä lähemmäs laskettua aikaa, alkaa tulla enemmän hankaluuksia. Ehkä enemmän kipuja, väsymystä ja kyvyttömyyttä tehdä asioita normaalisti. Tähän mennessä enemmän haastetta ovat antaneet muut kanssaeläjät eli rauhan puute, stressi oman kodin puuttumisen ja liian nopeasti kuluvan ajan vuoksi sekä mun hormonit. Vaikka joskus arjessa on haasteita ja saatan hetkittäin kokea sen raskaaksi, rakastan olla poikani kanssa kotona, vaikka maha siinä sivussa vähän kasvaakin ja paikkoja kolottaa. Nyt haluan nauttia ajasta Lukaksen kanssa kahdestaan ja tehdä kaikkea yhdessä, niin paljon kuin jaksan ja pystyn, koska pian se ei ole enää niin yksinkertaista. Täytyy vain toivoa, että raskaus sujuu ongelmitta loppuun asti.