maanantai 20. kesäkuuta 2016

Lapsen isä ei aio olla isä

HUOM. Suosittelen lukemaan postaukseni Miksi odotan lasta yksin? ennen tämän lukemista, jos et vielä ole sitä lukenut. Ihan vain siksi, että tiedostaa lapsen isän aiemmin halunneen tämän lapsen ja on ollut halukas ryhtymään isäksi ja tietäisi vähän taustoja.

Päässäni kiehuu. En voi edes sanoin kuvailla kuinka pettynyt ja vihainen olen. Enkä voi edes ymmärtää, miten joku voi olla sellainen ihminen kun on.
Päivä meni ihan hyvin. Pistin pyykit kuivumasta oikeille paikoilleen, kävin kaupassa kahteen otteeseen, pesin vanhoja ikkunoita sisustamista varten ja tein marjapiirakkaa. Kaikki oli hienosti, kunnes kotiovelleni ilmestyi lapseni isä. Tuli hakemaan tavaroitaan, jotka olin vielä jostain nurkista löytänyt. Otin puheeksi sitten sen, kuinka hänestä ei ollut kuulunut mitään pitkiin aikoihin. Kysyin, että eikö häntä oma lapsi kiinnosta.
Ei kuulemma kiinnosta.

Teki harvinaisen selväksi, ettei aio isäksi ryhtyä. (Ilmeisesti siksi, koska en halua olla hänen kanssaan, en halua asua hänen kanssaan ja tahtoisin mennä elämässäni eteenpäin)
Kyselin, että entä jos hän tulee katumapäälle? Ei kuulemma tule, KOSKAAN. Ei silloin kun lapsi on maailmassa. Ei edes silloin kun näkee lapsen tietäen, että se on hänen.
Entäs kun hänen äitinsä haluaa kuitenkin olla lapsenlapsensa elämässä mukana? Saa kuulemma olla ihan vapaasti, ei häntä kiinnosta.
Sanoin, että ei hän voi tehdä niin, että joskus haluaakin olla isä ja seuraavassa hetkessä taas ei todellakaan. Päätös oli tehtävä ja hän teki päätöksensä. Päätös oli poistua lapsen elämästä. Hän ei aio kantaa vastuutaan teoistaan. Käskin kasvaa aikuiseksi.
Kysyin, että ilmeisesti ei tarvitse alkaa huoltajuudesta taistelemaan. Ei tarvitse, saan huoltajuuden kokonaan itselleni.
Vielä yhden kysymyksen esitin.
- Onko sulla pokkaa sanoa itse lapselle kasvotusten, että et kadu sitä ettet ole hänelle isä?
- On.
Ja niin hän nousi ylös, astui ulos ovesta ja poistui elämästämme.

Istuin ja itkin. En siksi, että minusta olisi kamalaa jäädä yksinhuoltajaksi. Itkin vain ja ainoastaan lapsen vuoksi. Joutuuko hän nyt kasvamaan ilman isää ja mitä se sitten hänelle aiheuttaa? Entä kun tulee se aika, kun lapsi kysyy, miksei hänellä ole isää. Kerronko suoran totuuden vai kaunistelenko asiaa?
En vain voi ymmärtää. En millään tavalla. Kuinka joku voi vaan hylätä oman lapsensa, eikä se tunnu missään. Miten ei koe tarvetta kantaa vastuuta teoistaan. Millainen sellainen ihminen on muussa elämässä..

Rakastan tulevaa lastani enemmän kuin mitään koko maailmassa. En voisi hänestä luopua ja teen kaikkeni, että hänen elämänsä on täynnä rakkautta ja huolenpitoa. Pidän huolen siitä, että hän kokee olevansa tärkeä. Hänellä on aina paikka äidin sylissä ja suojelen häntä kaikelta pahalta. Nyt ja aina. Kaikesta huolimatta, tuli vastaan mitä tahansa.

Nyt en voi muuta kuin ihmetellä ja yrittää saada verenpaineeni laskemaan.

13 kommenttia:

  1. Jokaisella on oikeutensa päättää, ryhtyykö vanhemmaksi, oli sitten mies tai nainen. Miehellä ei ole mitään velvoitetta ryhtyä isäksi, jos nainen sattuu pamahtamaan paksuksi ja pitämään lapsen, vaikka onhan se ihan herrasmiesmäistä. Toisaalta, ei sinullakaan ole velvoitetta lapsen pitämiseen tai äitiyteen, jollei siltä tunnu. Jos lapsia ei halua, niin eikö se ole parempi poistua kuvioista, kun olla niissä tahtomattaan mukana? Eikä terve ja normaali lapsi välttämättä tarvitse isää ja äitiä, isä, äiti, äiti ja äiti tai isä ja isä on myös ihan yhtä hyvä vaihtoehto! Tai joku muukin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuo on ja sanoinkin lapsen isälle, etten häntä voi mihinkään pakottaa. Päätös pitää lapsi, tehtiin yhdessä. Ymmärtäisin tilanteen varmaan paremmin, jos hän alusta lähtien olisi ollut sitä mieltä, ettei ryhdy isäksi.
      Mulla on tallessa viesti (itseasiassa kaikki viestit) häneltä "Kaikki tai ei mitään". Se tarkoitti, että koska en halua asua yhdessä ja elää ns. normaalia perhe-elämää hänen kanssaan vasten tahtoani, hän ei suostu olemaan isä. Ja se, että nyt jo pystyy sanomaan, ettei koskaan tule päätöstään katumaan. Ehkä sitten parempi että pysyykin poissa. Toivottavasti lapsi ei tunne tulevaisuudessa jääneensä jostain paitsi, sitä minä tässä vain harmittelen :/ Ainakin teen parhaani, että lapsella olisi hyvä olla ihan vaan äidinkin kanssa :)

      Poista
  2. Anonyymi20/6/16

    Mutkikas homma. Tilanne on niin tuore, että asiat voivat vielä muuttua, siis tulevan isän mieli voi vielä muuttua, tai sitten ei. Suosittelen juttelemaan neuvolassa tai perheneuvolassa, miten lapselle sitten aikanaan kannattaisi vastailla isä-kysymyksiin niin, että vastaukset ovat rehellisiä, mutta niin ettei lapseen satu. Omassa päässä hyvältä tuntuva vastaus voikin kaivata perspektiiviä. Mutta se on varmaa, että lapsesta kasvaa ihan loisto tyyppi, oli isä kuvioissa tai ei. Ja kivaa, että tulevaa isänpuolen mummia kiinnostaa pienokainen, niin sukujuurista saa joka tapauksessa tietoa.


    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Viime neuvolassa sovittiinkin, että menen juttelemaan näistä asioista enemmän jonkun asiantuntijan kanssa :)

      Poista
  3. Anonyymi20/6/16

    No kyllä mun mielestä meillä kaikilla on vastuu vastata omista tekemisistään ja jos saattaa lapsen alullr on molemmilla osapuolilla vastuu tästä lapsesta. Jokainrn päättää mitä sillä vastuulla tekee, toiset päätyy aborttiin ei toivotussa raskaudessa ja toisita tulee vanhempia oli raskaus toivottu tai sitten yllätys. Kaikissa tilanteissa tehdään ratkaisuja ja päätöksiä, joissa vastuu on molemmilla. Ja etenkin jos lasta on yhdessä haluttu ei voi vain yhtänkiä päättää ettei haluakkaan olla isä, on kannettava vastuunsa! Minusta tuo nyt kuitenkin kuulostaa vain siltä että tuleva isä on vain vihainen sinulle erosta. Voihan olla kun aikaa kuluu että suuttumuskin laantuu ja pääsette väleihin ja hän ymmärtää että kaikesta huolimatta hänelle on tulossa lapsi. Etenkin jos hänen vanhempansa haluaa olla lapselle isovanhempi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tuntuu epäreilulta, että hän tavallaan rankaisee lasta siitä, ettei äiti nyt halunnutkaan elää hänen isänsä kanssa. Mun mielestä on ylipäätään epäreilua muutella mielipidettään jatkuvasti ja siten aiheuttaa murhetta ja stressiä muille ihmisille. Sekin on epäreilua, että hän tuntuu kaatavan syyn lapsen isättömyydestä mun niskoilleni. "Koska en halua sitä, lapsi ei saa tätä". Ihan kuin mua yritettäisiin pakottaa johonkin, jotta lapsi sais kasvaa isä elämässään. Enää en jaksaisi mielipiteen muutoksia...
      Kiitoksia paljon tsempeistä! :)

      Poista
  4. Voihan miehet, ei voi taas muuta sanoa! Todella ajattelematonta minusta sanoa, ettei ikinä halua olla läsnä lapsen elämässä. Veikkaan kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin sitä haluaa olla läsnä lapsen elämässä. Todella vaikeita nämä tilanteet. :( Kannattaa kuitenkin muistaa, että et ole yksin ja kyllä yksinhuoltajanakin pärjää. :) Tietysti se harmittaa, että lapsella on "vain" äiti, mutta mielummin yksi hyvä vanhempi kuin kaksi, joista toinen syystä tai toisesta ei pysty olemaan täysin läsnä. Tsemppiä kovasti! :)

    VastaaPoista
  5. Totta puhut :) Kiitoksia tsempeistä! Tästä on suunta vain ylös- ja eteenpäin :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi21/6/16

    Olet rohkea kun uskallat ryhtyä yksinhuoltajaksi. Mietin vaan, että turhaan huolit lapsen isättömyyttä, voihan olla että elämäänne tulee mies joka on lapselle kuin isä vaikka vasta myöhemmässä vaiheessa. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Toivottavasti elämäämme ilmestyy jossain vaiheessa joku, joka haluaa rakastaa meitä molempia :)

      Poista
  7. Älä huoli! Moni lapsi on kasvanut ilman isää ja ihan iloisia ja onnellisia vesseleitä nekin on. :) Parempihan se on, että mies teki päätöksen nyt, eikä vasta sitten, kun lapsi on tähän jo kiintynyt. Veikkaan kyllä, että tuo tulee vielä katumaan päätöstään, kunhan on erostanne toipunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Olisihan se aikamoista, jos yhtään ei katuisi asiaa myöhemmin. Kyllä tästä kuitenkin selvitään, meillä on lapsen kanssa mahtava tukiverkosto! :)

      Poista
  8. Anonyymi17/10/16

    Hei. Kaverini linkkasi minulle videon missä puhut yksinodottamisesta. Itsehän olen siis 19v ja rv34+6. Lapsen isä on alusta asti halunnut tappaa lapsen ja hakata minut. Hän on välillä raskauden aikana yhtenä päivänä sanonut että haluaa olla tukena mutta sitten toisena päivänä olenkin huora joka pitää lapsen vain rahan takia. Nyt sitten n. Kuukausi sitten isä ilmoitti ettei aijo todistaa isyyttään eikä halua olla lapsen elämässä koska minä olen mitä olen. Olen koko raskauden ajan saanut häneltä kuulla kuinka ruma ja lihava olen. Ja useasti kuullut sen kuinka mahani pitäisi vetää puukolla auki tai hakata minut henkihieveriin. Sairastan muutenkin masennusta niin henkisesti odotusaikani on ollut tuskallista. Monet illat olen itkenyt kun on lukenut odotusblogeja tai käynyt valmennuksissa missä aina ollaan hoettu että isä on äidin tukena yms. On ihan hirveää kun haluaa sitä tukea joltain joka olisi samassa tilanteessa mutta se joku päättääkin haukkua sut rumaks huoraks. Olen ollut sossuun ja lastenvalvojaan yhteydessä ja minusta tulee yksinhuoltaja ja isä nyt jos päättää kuitenkin että haluaa nähä lapsen niin sitten sovitaan valvotut tapaamiset. Kotituesta aijon ottaa kaiken irti minkä vaan saa. Tottakai sitä haluaa että pärjäisi yksin ja voisi näyttää kaikille vaan keskisormea mutta itse haluan kuitenkin sitä apua kun en itseeni luota... Mutta halusin sitä sanoa että älä sure et ole todellakaan yksin näissä asioissa ja aina löytyy vertaistukea. Se että äiti rakastaa lastaan yli kaiken riittää lapselle vallan mainiosti. Tsempit sinne loppu odotukseen!
    -Milla

    VastaaPoista

Muistathan, että julkaisen vain asialliset kommentit :)