Neuvolaa ja ultraäänitutkimuksia

Raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana ehti tapahtua jo muutama tärkeä asia; ensimmäinen neuvola ja kaksi eri ultraäänitutkimusta. Päätin laittaa kaikki kolme tähän samaan postaukseen, jotta seuraavaksi päästäisiin jo kunnolla käsittelemään nykyhetkeä.

Ensimmäinen neuvola 8.4.2016

Noin viikon päästä tehtyäni positiivisen raskaustestin, soitin äitiysneuvolaan. Jännitin sitä todella paljon ja mietin mitä sanoisin. "Tein viikko sitten positiivisen ja pitäisi sitä ensimmäistä neuvolaa varmaan varailla...". Sain vastaukseksi, että voi kun söpöä, onneks olkoon! Todella söpöä, ajattelin. Puhelimen toisesta päästä kysyttiin vointia ja henkilöturvatunnusta, ei muuta. Ei edes sitä, milloin edelliset kuukautiset olivat olleet. Sain ajan muutaman päivän päähän, jota ihmettelin suuresti. Yleensä ensimmäinen neuvola on vasta kun ensimmäiset kahdeksan raskausviikkoa ovat takana. Eihän minulla olisi omien laskujeni mukaan kun vasta 5+2.
Neuvolapäivä koittikin sitten pian ja 8.4. kello kymmeneltä aamulla astuin yhdessä lapsen isän kanssa äitiysneuvolan ovista sisään. Mitä mää täällä teen. En tiennyt mihin pitäisi mennä. Löysin oven, jossa luki neuvolatätini nimi ja jäimme sen taakse istumaan ja odottelemaan. Kaikki tuntui niin oudolta. Seinät täynnä infoa raskaudesta, vauvoista ja pikkulapsiajoista. Olin käynyt neuvolassa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, kun oma pikkuveljeni oli pieni.
Sitten meidät kutsuttiin sisään. Nyt alkoi se kyseleminen ja tietoa tuli niin paljon, että hyvä kun perässä pysyi. Lasketuksi ajaksi katsottiin 7.12.2016, juuri niin kuin olin ajatellutkin. Saimme kasan paperia, täytettäviä lomakkeita ja paljon infoa kaikesta mahdollisesta.
Otettiin verenpaine 113/74, paino 47,3kg, hemoglobiini 125 ja lopuksi pissasin purkkiin. "Ei mulla oo ees kusihätä!", kuiskasin miehelle, kun lähdin kävelemään neuvolatädin perässä vessaan. Sain kumminkin jotain aikaiseksi ja kaikki oli ok.
Lopuksi meille varattiin vielä aika varhaisultraan 20.4. En keksinyt mitään kysyttävää ja niimpä lähdimme päät pyörällä kotiin täyttelemään saamiamme lomakkeita.

Varhaisultra 20.4.2016

Koitti päivä kun näkisimme ensimmäistä kertaa oman pienokaisemme. Olin innoissani, mutta pelkäsin. Pelkäsin, että odotan kaksosia! Suvussani on siis kaksosia ja kaikki pelottelivat asialla. Ystäväni oli tullut edellisenä päivänä yökylään ja hänelle sanoin, että saa toisen lapsista jos niitä onkin kaksi. Toki mielessäni pyöri myös pelko siitä, ettei kaikki olekaan kunnossa.
Menimme kaikki kolme ultraan; minä, lapsen isä ja ystäväni, josta oli tulossa lapsemme kummitäti. Jo heti kättelyssä huomasin ultraajan katseesta, että edessä on ultra alateitse. Housut pois ja siinä värkki paljaana ja puikko sisälläni makasin kaikkien edessä.
Pian ruudulle ilmestyi pieni olio, jonka sydän löi oikein hienosti. Vain yksi sydän. "Jotain positiivista sentäs!", tokaisin ja häpesin samantien mitä olinkaan sanonut. En minä sitä ihan niin tarkoittanut, miltä se kuulosti. Tottakai raskaus itsessäänkin oli positiivinen asia. Olin vain tyytyväinen, etten odottanutkaan kaksosia. Kaikki näytti olevan kunnossa. Alkio katsottiin neljä päivää vanhemmaksi. Nyt oli rv 7+0, mutta ultrauskone näytti 7+4. Laskettua aikaa ei kumminkaan lähdetty muuttamaan.
Kaikki oli 10 minuutissa ohi ja saimme mukaamme kuvan pienokaisestamme.

Sikiöseulonta 18.5.2016

Täällä missä asun, ei todellakaan ole sellaisia laitteita, joilla voisi tärkeitä tutkimuksia tehdä. Niimpä kaikki tärkeät ultrat tehdään Tampereella Terveystalolla. Odotin innolla ensimmäistä kunnon ultraa, josta kuulemma saisi mukaansa todella hyvät kuvat ja tällä kertaa se tehtäisiin vatsan päältä. Aikamme oli 10:20 aamulla ja jälleen menin ultraan yhdessä lapsen isän ja jo aiemmin mainitsemani ystäväni kanssa. Onhan se hienoa, että tuleva kummitäti tutustuu pienokaiseen jo alusta lähtien.
Miten siellä ultrassa sitten meni ja mitä siellä tehtiin? Sikiöseulonnassa katsotaan riskit kromosomihäiriöille ja katsotaan muutenkin, että kaikki on kunnossa. Riskiluku kasattiin sikiön niskaturvotuksesta, odottavan äidin eli minun iästä ja labrassa otettujen kokeiden tuloksista. Saimme lukemaksi 1:100 000. Samalla katsottiin sikiön rakennetta ja kaikki oli kunnossa. Tässäkin ultrassa sikiö katsottiin 4 päivää oletettua vanhemmaksi, mutta laskettua aikaa ei muutettu.
Sitten koitti se hetki jota olin odottanut niin paljon. Kuulimme ensimmäisen kerran sikiön sydämen sykkeen! Hurjaa vauhtia se pieni sydän löi, 158 kertaa minuutissa. Kuulen sen äänen korvissani vieläkin. Se hetki oli yksi hienoimmista, mitä olen koskaan kokenut. Oman lapsen sydämen syke rauhoittaa, tuo hymyn huulille ja jopa kyyneleen silmäkulmaan. Sitä ääntä voisi kuunnella loputtomiin.