Wanhan ajan mustikkapiirakka

Tästä tuli niin hyvää ja paljon makumuistoja mieleen, että mun on aivan pakko jakaa ohje teille! Sanoisin, että onnistui todella hyvin ja on yhtä ihanaa kuin äidin tekemä. Vaikkei tämä olekaan se kaikista nopein ja helpoin tapa tehdä mustikkapiirakka, niin sanoisin sen olevan kuitenkin kaikista maukkain.

RAAKA-AINEET

Pohja:

3 dl maitoa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
100g margariinia
n. 8 dl vehnäjauhoja

Täyte:

1 l mustikoita
2 dl sokeria
1 dl vettä
3 rkl perunajauhoja

Valmista ensimmäiseksi täyte. Sekoita kattilassa keskenään kaikki täytteen ainekset ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Kun täyte on sakeentunut, nosta kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä. Itse käytin täytteeseen pakastettuja mustikoita, mutta annoin niiden sulaa huoneenlämmössä ennen täytteen valmistusta.

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Tee piirakan pullapohja. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita omassa astiassa keskenään kaikki kuivat aineet, paitsi vehnäjauhot. Kaada ne maidon joukkoon ja sekoita. Sulata rasva ja anna hieman jäähtyä. Rasvan jäähtymistä odotellessa, lisää taikinaan puolet jauhoista. Lisää jäähtynyt rasva ja loput jauhot. Jauhoja on tarpeeksi, kun taikina irtoaa hyvin käsistä ja leivonta-astiasta. Voit jättää taikinan hetkeksi kohoamaan lämpöiseen paikkaan liinan alle, mutta itse en taikinaa kohottanut.

Ota pullataikinasta 2/3 ja kaulitse siitä hieman käyttämääsi uunipeltiä suurempi levy. Nosta levy leivinpaperilla peitellyn pellin päälle. Minä tein tosin niin, että kaulitsin taikinan leivinpaperin päällä, jonka jälkeen sen siirto pellille oli helppoa. Jos pullataikinalevy on tarpeeksi suuri, siitä jää hyvät reunat piirakalle.

Kaada pohjan päälle täyte ja levitä tasaiseksi. Ota loppu 1/3 taikinasta, jaa se yhdeksäänn osaan ja tee jokaisesta osasta nauhat ristikon muotoon piirakan päälle. Lopuksi voitele piirakan reunat ja ristikko kananmunalla.

Paista uunin keskiosassa, kunnes ristikko on saanut kullanruskean värin.


1 kommentti

  1. Herkullisen näköinen piirakka :P
    Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista

Muistathan, että julkaisen vain asialliset kommentit :)