maanantai 1. elokuuta 2016

Kävin psykologilla

Olen alusta asti ajatellut, että haluan kertoa raskauteen liittyvistä asioista avoimesti, koska varmasti jossain on joku, joka on samanlaisessa tilanteessa kuin minä ja saa ehkä multa tätä kautta vertaistukea. Haluan, ettei kukaan kokisi olevansa yksin näiden asioiden kanssa tai tuntisi oloaan erilaiseksi tai jollain tapaa muista poikkeavaksi. Niimpä haluan kertoa avoimesti, että kyllä, kävin psykologilla juttelemassa.
Neuvolasta sanoivat siis jo ajat sitten, että ehkä mun olisi ihan hyvä käydä juttelemassa jonkun kanssa kun tässä on ollut vähän kaikenlaista. Olen nuori, tulen ensimmäistä kertaa äidiksi ja vielä kaiken lisäksi yksinhuoltajaksi. Paljon on tapahtunut pienessä ajassa, joten tällä psykologilla käynnillä on haluttu ennaltaehkäistä sitä, että oma psyykkinen tilani romahtaisi jossain vaiheessa. Kaikki on siis hyvin, voin hyvin sekä psyykkisesti että fyysisesti, mutta mitä haittaakaan siitä on käydä jonkun kanssa juttelemassa aina silloin tällöin.

Sain kertoa ihan alusta alkaen kaiken. Mitä tapahtui viisi vuotta sitten ja miten tähän tilanteeseen on päädytty missä nyt ollaan. Liikkelle lähdettiin siis siitä kun olin 15 vuotias teini, rakastuin ja muutin rakkauden perässä Vammalaan. Lyhyesti kerroin mitä viisi vuotta piti sisällään. Lukiota vuoden verran, opiskelua ja valmistumisen lähihoitajaksi, poikaystävän armeijaa yhden vuoden, omaan asuntoon muuttamisen, terveyskeskusessa työskentelyä...ja mitä sitten tapahtui ja miksi olen nyt taas täällä, Mänttä-Vilppulassa. Siellä, mistä aikoinaan halusin ehdottomasti pois. Entä mitä on tapahtunut tänä aikana kun olen täällä asunut. Sen tiedättekin jo.
Kauan siinä meni, että sain kaiken kerrottua. Välillä psykologin piti kysyä tarkentavia kysymyksiä, jotta pysyi tarinassa mukana. Välillä kysymykset olivat sellaisia, jotka pistivät minut ajattelemaan jotain tiettyä asiaa tarkemmin.

Syytänkö itseäni mun ja entisen poikaystäväni erosta? (siis tämän, kenen kanssa seurustelin viisi vuotta)
Tottakai syytin, mutta näin jälkeenpäin asiaa ajatellen, en olisi siihen voinut vaikuttaa. Tein parhaani, jotta molemmilla olisi ollut hyvä olla. Psykologi kertoi, että ei ole mikään ihme, että ero tapahtui. Sen takia ei mikään ihme, koska olimme hyvin nuoria kun aloimme seurustella. Sitten pojasta tuli aikuinen ja hän alkoi pohtia asioita. Tässäkö se nyt on, onko onni jossain muualla, mitä hän tahtoo, mitä tapahtuu ja niin edelleen. Monelle kuulemma tulee sellainen vaihe. Näin minäkin sitä asiaa olen ajatellut. Kyllä mullekkin se vaihe tuli jo vuosi sitten. Pääsin siitä kuitenkin helpommin yli, eikä eroa tarvittu. Sen jälkeen tiesin entistä paremmin, etten haluaisi ketään muuta rinnalleni. Siksi itse ero olikin mulle todella vaikea. Koko erosta puhuminen sai mut edelleen pidättelemään itkua ja se oli koko käynnin vaikein kohta.

Minkä kerroin eron syyksi lapsen isälle kun halusin erota?
No, alusta alkaen hän tiesi ahdistukseni. En sitä peitellyt. Sanoin, että jos yhdessä aiotaan pysyä, jonkun on muututtava. Kun mikään ei muuttunut, halusin erota. Arvomaailmamme ei natsannut ja senkin tein hänelle selväksi. Muutenkin ajattelimme asioista pikkuisen eri tavoin. Eli hän kyllä tiesi miksi niin kävi.

Millä kolmella sanalla muut voisivat kuvailla mua?
Rohkea. Näin mulle on sanottu kun en pelkää jäädä yksinhuoltajaksi ja olen ihan sinut sen asian kanssa. Positiivinen. Menen positiivisella asenteella eteenpäin vaikka tie ei olekkaan ollut mikään helpoin ja vastoinkäymisiä on tullut. Niille ei vaan voi mitään eikä niitä kannata jäädä murehtimaan. Avoin. Olen ystävilleni, tutuilleni ja sukulaisilleni mahdollisimman avoin. Jos jotain kysytään, vastaan suoraan ja rehellisesti. Blogin pitämisenkin pidän jonkinlaisena avoimuutena.

Kävimme läpi myös millaisesta perheestä olen lähtöisin ja miten perheeni vaikuttaa tulevaan muutokseen. Ei ainakaan millään tavalla negatiivisesti! Oon tottunut siihen, että on sisarpuolia, eri vanhemmat ja silti ollaan kaikki yhtä perhettä miettimättä biologiaa sen kummemmin. Siksipä se ei tunnu niin pahalta, ettei lapsen biologinen isä ole kuvioissa mukana. Tiedän, ettei se ole mikään välttämättömyys. Koko perheeni on suhtautunut uuteen tulokkaaseen varsin positiivisesti. Innostusta on ollut ilmassa ja olen saanut paljon kannustusta ja tukea. Perheeni on täyttä kultaa ❤

Kerroin toki, että niitäkin hetkiä on ollut kun on vaan maannut siellä sängyssä ja ajatellut, ettei mistään tule mitään. Musta tulee paska äiti, en tule pärjäämään ja elämä loppuu. Vaan sepä kuuluu asiaan ja senhän minä tiedostan kyllä. Nuo hetket kestää aina hetken, kunnes sitä herää todellisuuteen ja miettii että mitä hittoa nyt taas. Sitten sitä ryhdistäytyy, ajattelee asioita positiivisesti ja kaivaa sen oikean asenteen esille. Minähän selviän tästä ja kunnialla! Kaikesta selviää kun päättää selvitä, niin sanoi oma äitini. Enkä edelleenkään ole yksin.

Paljon juteltuamme, pohdittuamme ja kaiken kerrottuani psykologi totesi, että hänen mielestään olen täysin tasapainoinen ihminen ja ikäisekseni kovinkin kypsä. Olen kuulemma osannut hoitaa monia asioita todella fiksusti. Erityisesti se on ollut hienoa, että olen avoimesti ja rehellisesti kertonut asioista kaikille ja hyvin varhaisessa vaiheessa. En ole peitellyt tai vääristellyt mitään. Olen myöntänyt omat virheeni muille ja olen osannut pahoitella tekemiäni mokia. Kokonaiskuva tilanteestani on hyvä ja kaikki on kunnossa. En ole jäämässä yksin ja suhtaudun tulevaan positiivisesti ja mulla on oikea asenne.

Sovimme uuden ajan kuukauden päähän. Miksipä ei? Käynnistä jäi hyvä fiilis ja oli ihan kiva puhua näistä kaikista asioista jonkun tuntemattoman kanssa. Suosittelen muillekkin vaikkei mitään erityistä tarvetta sille olisikaan. Se, että käy psykologilla, ei tee susta yhtään huonompaa ihmistä. Se kertoo siitä, että haluaa kaiken olevan hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Kukaan ei voi sen perusteella leimata ketään miksikään. Jokaisen varmaan kannattaisi joskus käydä puhumassa asioistaan jonkun tuntemattoman kanssa. Ainakin niiden, jotka kokevat kovinkin tarpeelliseksi puuttua muiden elämään. Ehkä siitä omastakin elämästä löytyisi jotain pohdiskeltavaa kun kävisi sitä läpi vaikka psykologin kanssa.


2 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitettu <3
    Kyllä sinä pärjäät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä uskon pärjääväni oikein hyvin :)

      Poista

Muistathan, että julkaisen vain asialliset kommentit :)