Syksyn fiilistelyä

Avaan vaatehuoneen oven, sytytän valot ja suuntaan perimmäiselle vaatetangolle, jonka luota löydän pitkän rivin erilaisia villapaitoja ja neuleita. Otan henkarista pitkän vaalean neuleen ja hyllystä paksut mustat sukkahousut. Ensimmäiset syysvaatteeni. Eteisessä, naulakon luona ovat mustat lämpövuoratut kenkäni, mutta ne saavat vielä jäädä odottamaan käyttöänsä. Naulakossa roikkuu myös tuttu karvaliivi, joka pääsee sekin oikeuksiinsa vasta myöhemmin. En malttaisi odottaa kelien viilenemistä, lehtien värjäytymistä ja ensimmäisiä kuuraöitä.
Valmistan syksyisiä leipomuksia. Teen ensimmäisen omenapiirakkani ikinä ja keittiössä tuoksuu kaneli. Mustikat ovat kovassa käytössä. Piirakoita on niistäkin tehty jo monta ja toiseksi suosikiksi on noussut mustikkarahka. Seuraavaksi aion kokeilla vanhan ajan mustikkapiirakkaa, sitä pullataikinaan tehtyä. Äiti tekee aina semmoista ja se on parasta mustikkapiirakkaa, jota olen koskaan syönyt. Syksyn myötä on tullut muitakin marjoja ja punaisista viinimarjoista on tehty monta litraa mehua pakkaseen. 
Tietokoneella selailen syksyisiä kuvia ja suunnittelen syyspuuhia. Haluaisin jo niin päästä liikkumaan ruskaisessa luonnossa. Onko mitään parempaa, kuin kulkea keskellä ihmeellistä puiden väriloistoa ottamassa kuvia aurinkoisessa, mutta silti viileässä säässä. Ilma on raikas ja on ihana hengittää. Pieni tuulenvire hivelee välillä kasvoja ja kehoa lämmittää se kaikista mieluisin villapaita. Päähän on ehkä laitettu laatikosta kaivettu kissapipo ja jaloissa ovat ne täydelliset, lämpöiset mustat kengät. Jonkin aikaa kuljettuaan, on hyvä istua kivelle ja nauttia termarista kuumaa kaakota lehtien kahinaa ja muutolintujen ääniä kuunnellen.


Syksy lähestyy ja luonnossa voi jo havaita sen merkkejä. Lehdet alkavat pikkuhiljaa muuttamaan väriään, pihlajaan on tullut marjat ja omenapuihin omenat. Metsä tarjoaa sieniä ja mättäät ovat punaisena puolukoista. Pikkuhiljaa kesän kasvisto alkaa painua talviunille ja sää viilenee. Lehdet tippuvat puista ja on aika tehdä viimeiset nurmikon leikkuut ja siirtyä haravointiin. Päivätkään eivät ole enää niin pitkiä. Tulee pimeää paljon aikaisemmin ja on aika kaivaa kaapista kynttilät valaisemaan pimeää iltaa.
Ulkona sataa useammin ja mukanaan on aina hyvä kantaa sateenvarjoa. Kumisaappaita löytyy kaupoista monissa eri kuoseissa ja myös sadetakkeja on monenlaisia. Vaatetus muuttuu syksyn myötä ja yhä useammin päältä löytyy lämmin paita ja jaloista villasukat. Kaapeista otetaan esille villakangastakit ja huivit.
Teetä ja kaakaota tulee valmistettua yhä useammin ja lämpimän kupposen kanssa on mukava kääriytyä sohvan tai sängyn nurkkaan viltin alle katsomaan lempisarjojaan.
Yksi selvä merkki syksystä, on ollut koulujen alkaminen. Kaipaan opiskelua ja tarkoitus oli mennä kouluun tänä syksynä, kunnes suunnitelmiin tuli muutos tämän pienen mahassani kasvavan pojan myötä. Ehtiihän sinne kouluun sitten myöhemminkin ja saan taas lisäaikaa miettiä, mitä todella haluaisin opiskella ja tehdä. Tsemppiä kuitenkin kaikille muille opintoihin!

Olen miettinyt, mitä kaikkea syksyllä haluaisin tehdä. Mikä tuo mulle sen syksyfiiliksen ja miten nautin tästä vuodenajasta. Ehkä ne asiat voisivat olla esimerkiksi näitä:

- Tee syysretki luontoon. Hyviä kohteita ovat mm. Helvetinjärven kansallispuisto ja Seitseminen. Pakkaa reppuun mukaan kamera, kuumaa kaakaota ja pientä evästä. Ota mukaasi vaikkapa oma pikkuveli, joka myös pitää retkeilystä. Voitte tehdä retkiä vaikka moneen eri kohteeseen.

- Pukeudu mahdollisimman paljon neuleisiin, villapaitoihin, villasukkiin ja sukkahousuihin. Käytä myös kissapipoa ahkerasti.

- Sisusta kotia ja tee tilaa tulevalle vauvalle. Siirry syysväreihin ja tee vauvalle oma nurkkaus. Hanki loput vauvatarvikkeet.

- Polta paljon kynttilöitä iltaisin ja nauti lämpimästä kaakaosta.

- Neulo jotain lämmintä vauvalle, peitto ehkäpä? 

- Mieti tulevaa joulua, valmistaudu siihen ja tee mahdolliset lahjahankinnat ajoissa. Synnytyksen lähestyessä ei kauheasti jaksa lähteä ostoksille.

Näiden lisäksi, mulla on yksi ajatus. Olen siis aikaisemmin tehnyt videoita Youtubeen, mutta kaikkien elämässä tapahtuneiden muutosten myötä mun oli pakko jättää se tauolle. Haluaisinkin nyt syksyllä tehdä aina välillä videoita ja jo nyt mulla on kaksi videoideaa mielessä. Syksyinen asuvideo on valmiiksi suunniteltuna ja äitiyspakkauksen sisällön voisin kanssanne käydä läpi videolla. En aio kuitenkaan videoiden myötä lopettaa kirjoittamista, koska oon jo aikaisemmin huomannut, että jotkut asiat on vain helpompi tuoda esiin kirjoittamalla ja tykkään myös valokuvata paljon. Voisi kuitenkin tuoda hyvää vaihtelua, jos sisältöön kuuluisi välillä videot. Hetken aikaa menee vielä, ennen kuin videoita alkaa ilmestyä, mutta toivottavasti ei kauaa. Äitiyspakkaus mulle on siis jo tullut ja ensi viikolla voisi olla hyvää aikaa kuvata siihen liittyvää videota.

Nyt kuitenkin siirryn näihin syyspuuhiini ja suuntaan keittiöön tekemään sitä vanhan ajan mustikkapiirakkaa. Ihanaa tulevaa syksyä kaikille!

Ei kommentteja

Muistathan, että julkaisen vain asialliset kommentit :)