Yöpostaus supistusten valvottaessa

Yön pimeinä tunteina, kun inhottavat supistukset valvottavat eikä uni tahdo oikein muutenkaan tulla, onkin hyvä hetki kirjoitella menneen päivän tapahtumista. Muuten olikin aivan normaali päivä, mutta puolen päivän aikaan, meillä kävi vieraita (auts, supistus...). Kyseessä oli neuvolan, itseasiassa lastenneuvolan terveydenhoitajan  ja opiskelijan kotikäynti. Täällä päin mitkään kotikäynnit raskauden aikana eivät normaalisti kuulu neuvolan toimintaan, mutta ilmeisesti poikkeus tehtiin opiskelevan terveydenhoitajan vuoksi. Hän näytti mulle jo viime neuvolakäynnillä paperinippua, joka sisälsi paljon kysymyksiä. Tällä kotikäynnillä hän suoritti sitten haastattelun paperinipun kysymyksien avulla. Ja tähän väliin haluaisin kysyä, onko muilla ollut sitä, että aina supistuksen jälkeen vauva liikkuu aivan hirveästi ja niin, että sattuu ja aivan hel**tisti??

Olin suunnitellut, että tapaamista edeltävänä iltana siivoan talon puhtaaksi ja teen pullaa. Hyvä oli suunnitelma, mutta loppujen lopuksi en jaksanut sitä toteuttaa. Muutin suunnitelmaa ja päätin, että nousen aamulla aikaisemmin järkkäämään edes vähän paikkoja kuntoon ja yritän ennen neuvolaväen saapumista laittautua itsekin ihmisen näköiseksi. Aamulla kello herätti 10:30, mutta arvatkaa jaksoinko herätä? No en, joten päätin makoilla sängyssä vielä puoli tuntia herätyksen jälkeen. Sitten yritin ryhdistäytyä, puin vaatteet ylleni ja suuntasin vessaan. Päästyäni puoleen väliin matkaa, haistoin vastapaistetun pullan tuoksun ja näin keittiön pöydälle sytytetyn kynttilän ja kukkaset sen kummallakin puolen. Äiti hääräsi jotain ja kysyinkin, että mitä ihmettä hän oikein touhuaa. Kuulemma siivosi, tai ei enää, koska sai juuri siivoukset hoidettua. Sen lisäksi hän oli ehtinyt paistaa pullaakin. Ja minä olin iloinen ja mahtavaa, että joku jaksoi panostaa mun puolesta! Eipä mulle sitten jäänyt tehtäväksi kuin saada itseni suht. normaaliin kuntoon. Kyllä mä sen lisäksi pyyhin vähän pintoja mun huoneessa ja petasin sängyn.

Kun terkkari-ihmiset saapuivat, menimme huoneeseeni ja asettauduimme mahdollisimman mukavasti sohvalle istumaan. Lastenneuvolan terkkari oli sama, joka on munkin terveydenhoitaja ollut ala-asteella. Hän, joka vuonna 2002 sanoi 7 vuotiaalle Sannille, että mulla on kuiva iho ja jonka jälkeen olen saanut kuulla siitä aivan kaikilta aina tähän päivään asti. Ensin juteltiin vähän niitä näitä ja kun opiskelija oli tunnustanut tilanteen hieman jännittävän, päästiin itse asiaan. Niitä kysymyksiä sitten riitti! Lähdettiin liikkeelle ihan siitä hetkestä, kun sain tietää olevani raskaana ja edettiin pikkuhiljaa siihen aikaan, kun lapsi on jo syntynyt. Piti kertoa mun tuntemuksista ja ajatuksista, voinnista ja myös miten muut ovat tulevaan lapseen suhtautuneet ja miten olen saanut ja tulen saamaan tukea. Moneen kertaan sain kuulla, että he olivat ihan yllättyneitä sen suhteen, kuinka hienosti olen osannut toimia ja ajatella asioita. Kuulemma olen kovinkin kypsä ikäisekseni ja selkeästi osaan ajatella lapsen parasta ja laittaa lapsen tarpeet omieni edelle. Myös mun avoimuudesta he olivat kovin mielissään. Kerroinhan aivan kaikesta lähes tuntemattomille ihmisille tuosta noin vain. (jaaaaa...taas supistus..) Avoimuuttahan tässä onkin harjoiteltu jo jonkun aikaa tämän blogin ja videoiden teon myötä, eikä mulle ole mikään ongelma puhua mun asioista tuntemattomille ihan avoimesti. Nimenomaan haluan olla avoin, varsinkin somessa, koska tiedän sen auttavan monia muita samassa tilanteessa olevia.

Jonkun aikaa siinä jo juteltuamme, rakas riiviökissani tuli moikkaamaan vieraita. Kiehnäsi heidän jaloissaan ja tuli mun syliin makoilemaan. Sen jälkeen mä olin ihan karvoissa, varmaan terkkaritkin ja ilmassa leijui kymmenet kissankarvat. Toivoin vain hiljaa mielessäni, ettei kumpikaan heistä olisi allerginen. Eikös siinä keskustelun aikana tuo riiviökissa hoksannut ulkona jotain mielenkiintosta ja hyökännyt lipaston päälle kyttäämään ikkunasta varmaan elämänsä saalista. Siinä sitä hetken mietti, että nyt kun se täysin riehaantuu, on kohta vierailla kissa niskassa kynsinensä. Onneksi näin ei kuitenkaan päässyt käymään. Äiti siinä sopivasti, tuli ilmoittamaan, että hän lähtee töihin, mutta siellä olisi teetä, kahvia ja tuoretta pullaa tarjolla. Siispä siirryimme keittiön puolelle jatkamaan haastattelua. Tee oli kuumaa ja pulla hyvää ja niiden avulla jaksoimme käydä paksun paperinipun loppuun asti läpi. Kissa näytti tietysti hienot käytöstapansa keittiössäkin ja hyppäsi tiskipöydälle sen pintaa nuoleskelemaan...

Yhteensä puolitoista tuntia vieraat meillä viipyivät. Asiaa oli paljon, mutta heille jäi kuulemma tilanteestani oikein hyvä ja positiivinen kuva. He eivät keksineet aihetta minkäänlaiseen huoleen, mulla on niin hyvä tukiverkko ympärilläni ja mä itse suhtaudun kaikkeen niin kypsästi. Lopuksi lastenneuvolan terveydenhoitaja kertoi, miten lapsen synnyttyä edetään. Ensin äitiysneuvolan terkkari käy kotikäynnillä, sitten käy tämä lastenneuvolan terkkari ja kun lapsi on noin kuukauden ikäinen, yritämme itse selviytyä neuvolaan käymään.
Äiti sai vielä paljon kiitosta hyvistä pullista ja minä onnentoivotukset tulevaan synnytykseen. Käynti oli kaikin puolin positiivinen kokemus, eikä mulle tullut sellaista oloa, että he olisivat jotain tupatarkastusta tekemässä. Ehkäpä heidän kanssaan on helpompi jatkossa työskennellä, kun he tietävät minkälaisessa paikassa lapsosen kanssa oleskelen.

Mutta nyt kyllä suuntaan vessaan ja yritän saada nukuttua! Vähän tuntuu jomotteluja alaselässä ja noita supistuksia tulee noin 20min välein, mutta josko ne tästä helpottuisivat pikkuhiljaa. Ihan positiivista, että niitä tulee, koska ei mulla pitkään aikaan tämmösiä supistuksia ole ollutkaan, mutta nyt kyllä haluaisin ihan vaan nukkua. Ja hei, sori jos tässä on kirjotusvirheitä tai teksti on jotenkin sekavaa... pistetään ne valvomisen piikkiin!