sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Muutoksia lapsen isään liittyen

Viimeinkin mä ehdin vain istumaan alas ja antamaan aikaa teille tämän tekstin myötä. Musta tuntuu kuin olisin viikon putkeen juossut edes takaisin, milloin missäkin ja tekemistä on riittänyt. En edes muista milloin olisin viimeksi ehtinyt olla tietokoneella tai milloin mulla olisi ollut sellainen tylsä hetki, ettei mitään tekemistä ole löytynyt. Suurimmaksi osaksi, mun aikani on kulunut muuttotouhuissa ja projekti "kastelahja valmiiksi 12.11. mennessä", onkin vienyt multa sen kaiken lopun ajan. Tälläkin hetkellä tiedän monta asiaa, mitkä pitäisi tehdä, mutta nyt on pakko pitää pieni tauko. Liitoskivut ovat alkaneet vaivaamaan vähän turhan liikaa, eikä asiaan auta muu kuin lepo. Monet ovat muistuttaneet mua lähestyvästä synnytyksestä, mutta itse olen vastannut takaisin, ettei tässä nyt vielä jouda, ei ole aikaa semmoiseen. Eihän siihen synnytyksen ajankohtaan paljoa voi itse vaikuttaa, mutta vielä olisi paljon tehtävää, mitkä pitäisi saada alta pois ennen sitä.

Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kertoa enemmän niistä isäjutuista. Koko asiaan tulleet muutokset ovat herättäneet mussa vähän ristiriitaisia tunteita, mutta jotenkin ihmeellisesti olen pystynyt ottamaan asian melko neutraalisti vastaan.
Viisi kuukautta sitten, näin viimeisen kerran kun lapseni isän auton perävalot hävisivät puiden taakse. Ennen lähtöään, hän oli tehnyt harvinaisen selväksi, ettei hän enää koskaan kuulu minun tai lapseni elämään. Hän vannoi, ettei koskaan tule mieltään muuttamaan, saatika katumaan päätöstään. Hänestä ei isää tule ja asia on sillä selvä. En häntä enää sen koommin nähnyt ja seuraavan kerran kuulin hänen asioistaan siskoltani, joka kertoi tämän muuttaneen satojen kilometrien päähän meistä. Eikä tuon miehen äitikään oikein antanut toivoa sen suhteen, että hänen poikansa ajatuksissa ainakaan vielä olisi mitään muutosta tullut. Niimpä mulle oli erittäin suuri yllätys, kun yksi aamu mun puhelimeen oli tullut häneltä viesti.



Viestissään hän kiitti mua siitä, etten ollut ihan pystyyn haukkunut häntä sosiaalisessa mediassa ja pyysi anteeksi sitä, ettei ole tässä lapsiasiassa mukana. Hyvin kuulemma tulisin selviämään, ehkä paremminkin ilman häntä ja hänenkin mielestään oli kiva, että olen hänen äitinsä kanssa tekemisissä.
Mulla meni monta tuntia miettiä vastausta tuohon. Aikaa oli kulunut paljon ja olin ehtinyt sulattelemaan hänen päätöstään ja tottua siihen. En kuitenkaan ollut unohtanut mitään, mitä aiemmin oli tapahtunut ja mietin, että pystynkö antamaan hänelle anteeksi. Vaikken hänen kaikkia tekojaan, sanojaan tai päätöksiään olekaan voinut hyväksyä, koin turhaksi alkaa enää vääntämään asioista. Mitä hyötyä olisi riidellä mistään. Oli aika hoitaa asiat, niin kuin aikuiset. Niimpä en vastausviestissäni moittinut häntä mistään vaan yritin ymmärtää, kerroin hieman omia ja lapsen kuulumisia, tarjosin vielä isän paikkaa hänelle ja lopuksi kysyin vähän hänenkin kuulumisiaan. Ja näin olimme murtaneet hiljaisuuden välillämme.

Keskustelu alkoi sujumaan hyvin. Pystyimme keskustelemaan lapsesta ja omista jutuistamme. Kumpikaan ei alkanut haastamaan riitaa ja viesteissämme seikkailivat monta kertaa nauru-emojit. Tuona päivänä, kun sain häneltä sen viestin monien kuukausien jälkeen, hymyilin pitkästä aikaa lähes taukoamatta. Vaikka takaraivossani oli hyvin tallessa kaikki ne kuukausien takaiset muistot, oli helpotus, kun tähänkin tilanteeseen oli tullut muutos parempaan päin. Sovimme myös tapaavamme, kunhan hän pääsisi käymään täällä päin. Päätin, etten viesteillä ala selvittämään sen suuremmin lapseen liittyviä asioita. Ne käsiteltiin viikko sitten, kun istuimme saman pöydän ääressä.

Välimatkaa välillämme on paljon. Hänen työpäivänsä ovat pitkiä ja töitä riittää. Tästä syystä hän ei kovin usein käy täällä, mutta esitin toivomuksen, että edes silloin kun käy, hän ehtisi näkemään poikaansa. Kyllä me siitä arjesta selvitään, ei hänen tarvitse joka päivä, ei edes joka viikko olla läsnä, eikä hänen tarvitse osallistua lapsen hoitoon, jos ei niin tahdo, mutta haluaisin heidän välilleen syntyvän edes jonkinlaisen suhteen. Olisi hienoa, että poika oppisi isänsä tuntemaan ja isä poikansa. Tämä ilmeisesti olisi mahdollista. Vaikka näkemiset ovatkin harvassa, se riittää ainakin minun mielenrauhan luomiseksi.
Varmaan aika monella isäksi tulevalla on samoja ajatuksia kuin tällä joulutonttuni isällä on; en mä osaa olla sellaisten kanssa, en mä ole mitään isämateriaalia, mä rikon sen. Kukapa sitä heti kaikkea osaisikaan ja epävarmuus kuuluu asiaan. Hänen toiveidensa mukaan, en ole häntä jättämässä yksin lapsen kanssa, enkä jätä lasta hänen hoiviinsa siksi aikaa kun itse häviäisin vain jonnekkin. Eihän se tietenkään niin voisikaan mennä. Toki jos isä olisi siinä arjessa mukana päivittäin ja pääsisi opettelemaan lapsen hoitoa, hän voisikin mahdollisesti lapsen kanssa yksinkin olla, mutta meidän tilanne nyt on aivan erilainen.
Isyystesteistä ja elatusmaksuista puhuimme myös ja ne tullaan kyllä hoitamaan ilman, että niistä asioista tarvitsee tapella. Hän jopa lupasi tulla hoitamaan nuo asiat tänne, vaikka se ei olisikaan pakollista. Ja jos hän töiltään ehtii, hän mahdollisesti tulee sairaalaankin meitä katsomaan. Itse synnytykseen en ehkä ole häntä valmis ottamaan.



Mun mielestä on hieno juttu, että nyt me pystytään keskustelemaan asioista ja hänkin oli jo avoimemmin mielin lapsen suhteen. Perhettä meistä ei enää tule, mutta on hienoa, että me vanhemmat ollaan saatu välimme edes jotenkin kuntoon ja lapsellakin tulee mahdollisesti jossain määrin se isä elämässään olemaan. Kaikkea en pysty anteeksi antamaan, mutta en koe tarpeelliseksi niistä vanhoista asioista riidelläkään. Antaa vanhojen asioiden olla ja yritän parhaani mukaan tuota myös noudattaa. Joskus voi olla tilanteita, että mun on hyvin vaikea olla nostamatta niitä esille, mutta kuten sanoin, yritän parhaani. Ei tämä tilanne ehkä parempi voisi enää meidän kohdalla olla. Mä olen tyytyväinen, vaikka joskus saankin taistella ajatuksieni kanssa. Yritän ymmärtää häntä, mutta annan oikeuden myös omiin tunteisiini. On monia eri tapoja käsitellä niitä omia tuntemuksiaan ja mulle niitä hyviä tapoja on keskustelutuokiot psykologin, ystävien ja perheen kanssa, sekä kirjoittaminen. Ja jos joskus oikein ärsyttää, puran ärtymykseni mieluummin johonkin muuhun kuin lapseni isään. En halua millään tapaa vahingoittaa lapseni suhdetta isäänsä ja siksi mä haluan tehdä kaikkeni, että heille se suhde syntyy ja mahdollisimman hyvä sellainen.

Eli melko samalla tavalla meidän elämämme tästä jatkuu kuin tähänkin asti, mutta isän kanta lapseen tai minuun ei ole enää se jyrkkä "EI". Hyvä niin ja toivottavasti tilanne jatkuu näin hyvänä jatkossakin. Millään en olisi tätäkään uskonut ja vieläkin välillä epäilen, voiko tämä edes olla mahdollista. Mulla ei ole suuria odotuksia eikä olettamuksia, joten päivä kerrallaan eteenpäin. Vasta lapsen synnyttyähän sen näkee kunnolla, miten kaikki tulee olemaan.

5 kommenttia:

  1. Hyvä blogi ja hyviä kirjoituksia sulla! Eläydyn noihin teksteihin oikeen tunteella mukaan :D Ihana sinä, tsemppiä kakkeen ♥ Liityin lukijaksi! :)

    https://venlaway.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6/11/16

    Hienoa kuulla, kuinka hän on ottanut yhteyttä. Vaatii nimittäin mieheltäkin rohkeutta laittaa kys. Asiasta viestiä, varsinkin kun aikaa on kulunut. Olisi hienoa, jos hän antaisi mahdollisuuden itsensä ja lapsen takia. Omaan isääni minulla on aina ollut hyvät välit, mutta valitettavasti hänellä ei ole aikaa ja vanhempani ovat eronneet, kun olin neljä. Rehellisesti, olen itkenyt asiaa monesti, kun en näe häntä tai pysty viettämään aikaa hänen kanssaan. Näimme kunnolla viimeksi 2015 kesällä. Jos olisi mahdollisuus viettää hänen kanssa enemmän aikaa, tekisin sen! Esteitä kun on monia..matka, osittain hänen vaimo ja aikataulutus. Tsemppiä siis sinne, on ihanaa kuulla tästä "yllätys" viestistä. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoitat hyvin, tsemppiä viimeisiin raskausviikkoihin!:)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi7/11/16

    Ihana teksti ja hyvä että asiat järjestyy! kyllä lapsella kuuluu olla molemmat vanhemmat elämässään, vaikka toki yhdelläkin vanhemmalla pärjää. Itse en koskaaan ole saanut tilaisuutta tutustua omaan isääni, en ole koskaan nähnyt häntä, eikä oma äitinikään ole kertonut hänestä mitään. Toivoisin että saisin edes kerran elämässäni nähdä isäni. On siis hienoa että tuo teidän isä- asia on noinkin hyvällä mallilla. Lapsi tarvitsee äitiä, mutta niin myös isää. Molempia. :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi15/11/16

    Tsemppiä ja voimia sinulle

    VastaaPoista

Muistathan, että julkaisen vain asialliset kommentit :)