Ei niin kiva neuvolalääkäri

Keskiviikkona tuli 27 raskausviikkoa täyteen ja 28. viikko lähti käyntiin. Sen kunniaksi mulla oli ensimmäinen lääkärineuvola, johon sisältyi sisätutkimus. Eihän nuo mitkään gynekologikäynnit ole koskaan mitään kauheen kivoja ollut, mutta nyt sain kokea semmoisen oikeasti kauhean sisätutkimuksen. Aina aikaisemmin mulle on kerrottu selkeästi mitä tehdään, miten tehdään ja sattuuko se vai ei, mutta keskiviikkoinen neuvolalääkärin sisätutkimus oli kyllä aivan tuollaisen vastakohta. Lääkäri ei kertonut yhtään mitä teki, vaan raa'asti tunki instrumenttinsa sisuksiini ja kommentoi jotain epämääräistä. Seuraavaksi tuntuikin, kuin hän olisi kyynerpäätään myöten kaivellut mua samalla kun toisella kädellen paineli mun vatsaa. Tässä vaiheessa mun oli jo pakko vähän irvistää. Koko sisätutkimus oli alle minuutissa ohi ja jätti jälkeensä kuukautismaiset vatsakivut. Kuulemma oli kohdunsuu kiinteä ja kiinni, tässä kaikki informaatio mitä tutkimuksesta sain. Neuvolakortista luin, että kohdunkaula on ehkä n. 1cm lyhentynyt siitä mitä se alussa oli, mutta oli kuitenkin edelleen 4-5cm, eli oikein hyvä.

Ultraus sujui hieman paremmin. Löytyi sydän, vatsalaukku, virtsarakko ja selkärankakin. Munuaisetkin kuulemma toimivat. Vinosti poikittain siellä oltiin, ilmeisesti enemmän pää alaspäin ja jalat kohti ylävatsaa. Mitattiin päätä, vyötärönympärystä ja reisiluuta. Taas saatiin tulokseksi muutaman päivän vanhempi sikiö, niin kuin aina jokaisella ultrauskerralla. Kone näytti lasketuksi ajaksi jo kolmatta kertaa 3. joulukuuta. Lapsen tämän hetkistä painoa olen kaikista eniten stressannut syömisieni takia, mutta onneksi paino oli aivan normaali 1065g. Pituudesta ei mitään tietoa, jotain yli 30cm kuitenkin. Lääkäri ennusti sikiöstä täysiaikaista n. 3500g vauvaa. Mitään sydänääniä ei kuunneltu. Kysyi hän, että onko mulle kerrottu sukupuolta, johon vastasin, että poikaa on luvattu tulevaksi ja tämän lääkäri vahvisti pitävän paikkaansa. Sitten näin sen itsekkin. Ilmiselvä poika, ei mitään epäilystä. Ihan reippaasti poika sukukalleuksiaan esitteli. Lopuksi lääkäri heitti mielestäni melko epäammattimaisen kommentin "Kyllä se on kiva ultrata hoikkaa ihmistä kun rakenteet näkyy hyvin. Sitten kun on kauhee läski, ei niitä meinaa nähdä". Joo, ehkä näin, mutta olisi tuon asian kauniimminkin voinut ilmaista. Olisi vaikka vaan kertonut mieltymyksensä hoikkaan rakenteeseeni ja jättänyt ne "läskit" sikseen.

Hoikasta rakenteestani huolimatta meinasin alussa saada saarnan niistä 11 kilosta, jotka olen itselleni raskauden aikana kerryttänyt, kunnes lääkäri huomasi katsoa neuvolakortista vain 47 kilon lähtöpainoni, eikä sitten paheksunutkaan painon nousuani. Tyytyi olemaan hiljaa. Parempi niin. Sanelun käynnistäni ja tehdyistä tutkimuksista lääkäri teki samantien siinä samalla kun istuin ja vartosin lupaa lähteä. Kesken kaiken lääkäri kysyi, niin että olikos mulla mitään vaivoja. No alappa siinä kesken toisen sanelun kertomaan juurta jaksain kaikista niistä selkävaivoista ja helposti tulevista supistuksista. Sanoin sitten vain, että ei ole ollut mitään ja lääkäri jatkoi sanelunsa loppuun. Olinhan minä toki jo ovesta sisään tullessani kertonut kuinka tämä raskaus ottaa selän päälle.

Ehkä kymmenen minuuttia kestäneen neuvolalääkärikäynnin jälkeen, kärsin vatsakivuista vielä tunninkin päästä. Nyt tiedän, miksi toisia ihmisiä pelottaa gynekologikäynnit. Aikaisemmin olen aina saanut niin hellää kohtelua, mutta nyt oli todella kovakouraista meininkiä ja puutetta kommunikaatiotaidoissa. Lääkäri oli nainen, luulisi hänen tietävän miltä se tuntuu, kun joku runnoo sisältäpäin. Vissiin on kaupungilla pulaa gynekologeista kun tuokin lääkäri on kuitenkin jo eläkeiän ylittänyt... En kuitenkaan kehitellyt tuosta käynnistä mitään traumoja itselleni, sillä tiedän niitä hyviäkin gynekologeja olevan tuolla jossain.

Pääasia kuitenkin, että pikkumiehellä oli kaikki hyvin. Ainakin yhden kerran sitä vielä joutuu tuon lääkärin käsiteltäväksi, mutta enköhän mä sen kestä. Mitä vain tämän pienen olennon vuoksi, joka potkii menemään hurjan paljon, todella usein. Monesti tuntuu molemmissa kyljissä yhtäaikaa sellaista kovaa värinää ja se on aika jännä fiilis. Usein näkee kuinka joku pää, käsi tai jalka liikkuu vatsaani vasten eri paikkaan ja joskus koko maha heilahtaa kovan tönäisyn myötä. Yksi yö tässä pidin puhuttelun pojalle, kun niin lujaa potki menemään vaikka mä olisin halunnut nukkua. Painoin kädellä vastaan ja puhelin kuinka olisi kauheen kiva, jos siellä vatsassakin voitaisiin jo rauhoittua. Kyllä se siitä sitten rauhoittui ja sain nukkua. Yleensä kello 02-10 välisenä aikana, liikkeitä ei juurikaan tunnu, enkä kertaakaan ole joutunut liikkeisiin heräämään. Nyt näyttäisi ainakin siltä, että meillä molemmilla on aika samanlainen unirytmi.

Närästys loppui noin viikko sitten ainakin toistaiseksi ja se oli suuri helpotus. Enää siis vaivaavat selkäkivut ja yleensä kivuttomat supistukset. Alaselkä tulee todella todella herkästi kipeäksi. Sitten on joitain semmosia juttuja, jotka saa mut hyvin usein ärsyyntymään. Kenkien pukeminen jalkaan on aivan yhtä tuskaa ja inhoan sitä kuinka näytän kaikissa ei-äitiysvaatteissa norsulta. Siksi en niitä käytä ja sen takia taas mulla on tosi vähän vaatteita mihin pukeutua. Onneksi täällä kotona ei ole kukaan katsomassa, kuinka päivästä toiseen oleskelen ilman housuja ja aina se sama paita päällä. Unet ovat jo pidemmän aikaa olleet ERITTÄIN omituisia. Ne eivät ole liittyneet millään tavalla lapseen, mutta oon huomannut niiden koskevan lähinnä tämän vuoden puolella tapahtuneita asioita ja niitä, jotka jollain tapaa ovat satuttaneet mua tai ovat niitä mun pelkoja. Mun elämästä ne kaikki kuitenkin aina kertovat, eivätkä ole mitään tuulesta temmattuja hirviöseikkailuja. Tiedän kyllä miksi näen juuri sellaisia unia kuin näen, ei tarvitse mistään unikirjasta lähteä selityksiä etsimään.

Ruuan suhteen oon tehnyt pienen parannuksen. Oon alkanut syömään aamupalaa joka päivä. Mannapuuroa, ruisleipää, jogurttia tai viiliä ja kupillisen kaakaota. Joskus jos vielä mahaan mahtuu, saatan jonkun hedelmänkin syödä. Tuolla määrällä ruokaa pärjää kyllä hetken aikaa. Vanhempien luona käydessä, nappaan aina omenapuusta omenan ja syön sen, vaikka ne vähän kirpeiltä maistuvatkin. Otin niitä pussillisen mukaani kerran, niin on voinut muulloinkin niitä syödä. Siinäpä ne parannukset ruuan suhteen. Liikuntapuoli on taas jäänyt vähemmälle selkäkipujen ja supistusten vuoksi, mitä saan helposti ihan vaan kävelylläkin. Uintia varmaan kokeilen jossain vaiheessa.

Yhteen hyvin omituiseen ilmiöön törmäsin alkuviikosta. Mullahan on kylpyamme, jossa tykkään välillä rentoutua jäätelön ja Criminal Mindsin parissa. Menin sitten kylpyyn ja yhtäkkiä mulle tuli todella kuuma ja aivan järjetön hiki vaikka vaan makasin siellä vedessä. Naama oli aivan kuuma ja punainen, eikä auttanut vaikka kuinka yritin vedellä sitä viilentää. Syke huiteli 130 paikkeilla ja päässä jyskytti. Nousin ammeesta pois ja menin keittiöön istumaan avonaisen ikkunan viereen. Pikkuhiljaa syke alkoi tasoittumaan, mutta mun oli pakko jättää pesut sikseen ja menin vain sänkyyn pitkälleni. Kesti kauan, ennen kuin viilenin ja naamakin alkoi näyttää normaalilta. Kauhuissani luin netistä kuinka ei saisi käydä missään kuumissa kylvyissä ja luulin jo tappaneeni koko lapsen. Onneksi aloin taas pian tuntemaan pientä liikehdintää ja huokaisin helpotuksesta. En tiedä mistä tuo sitten johtui, mutta ei ollut kyllä yhtään kivaa.

Tämmöistä kuuluu tänne tällä hetkellä. Keskiviikkona kävin myös katsomassa TAYSissa reitin synnytysvastaanotolle, ettei h-hetkellä tarvitse sitä lähteä metsästämään. Ei sinne ollut vaikea mennä ja luulen kyllä löytäväni oikeaan osoitteeseen sitten kun sen aika on. Keskiviikosta kuvasin myös My day -videon, joten TÄSTÄ voit mennä katsomaan, mitä kaikkea sinä päivänä tapahtuikaan. Oli pitkästä aikaa toiminnantäyteinen päivä ja sen jälkeen nukuin yöni pitkästä aikaa heräämättä kertaakaan yhtään mihinkään. Mun menot täällä Vilppulassa alkaa olla tältä erää suoritetut ja suuntaan taas joksikin aikaa Vammalaan jännittämään milloin isosisko saa esikoisensa. Vielä ei ole mitään tapahtunut, mutta toivottavasti pian!