Wanhan ajan mustikkapiirakka

Tästä tuli niin hyvää ja paljon makumuistoja mieleen, että mun on aivan pakko jakaa ohje teille! Sanoisin, että onnistui todella hyvin ja on yhtä ihanaa kuin äidin tekemä. Vaikkei tämä olekaan se kaikista nopein ja helpoin tapa tehdä mustikkapiirakka, niin sanoisin sen olevan kuitenkin kaikista maukkain.

RAAKA-AINEET

Pohja:

3 dl maitoa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
100g margariinia
n. 8 dl vehnäjauhoja

Täyte:

1 l mustikoita
2 dl sokeria
1 dl vettä
3 rkl perunajauhoja

Valmista ensimmäiseksi täyte. Sekoita kattilassa keskenään kaikki täytteen ainekset ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Kun täyte on sakeentunut, nosta kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä. Itse käytin täytteeseen pakastettuja mustikoita, mutta annoin niiden sulaa huoneenlämmössä ennen täytteen valmistusta.

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Tee piirakan pullapohja. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita omassa astiassa keskenään kaikki kuivat aineet, paitsi vehnäjauhot. Kaada ne maidon joukkoon ja sekoita. Sulata rasva ja anna hieman jäähtyä. Rasvan jäähtymistä odotellessa, lisää taikinaan puolet jauhoista. Lisää jäähtynyt rasva ja loput jauhot. Jauhoja on tarpeeksi, kun taikina irtoaa hyvin käsistä ja leivonta-astiasta. Voit jättää taikinan hetkeksi kohoamaan lämpöiseen paikkaan liinan alle, mutta itse en taikinaa kohottanut.

Ota pullataikinasta 2/3 ja kaulitse siitä hieman käyttämääsi uunipeltiä suurempi levy. Nosta levy leivinpaperilla peitellyn pellin päälle. Minä tein tosin niin, että kaulitsin taikinan leivinpaperin päällä, jonka jälkeen sen siirto pellille oli helppoa. Jos pullataikinalevy on tarpeeksi suuri, siitä jää hyvät reunat piirakalle.

Kaada pohjan päälle täyte ja levitä tasaiseksi. Ota loppu 1/3 taikinasta, jaa se yhdeksäänn osaan ja tee jokaisesta osasta nauhat ristikon muotoon piirakan päälle. Lopuksi voitele piirakan reunat ja ristikko kananmunalla.

Paista uunin keskiosassa, kunnes ristikko on saanut kullanruskean värin.

Syksyn fiilistelyä

Avaan vaatehuoneen oven, sytytän valot ja suuntaan perimmäiselle vaatetangolle, jonka luota löydän pitkän rivin erilaisia villapaitoja ja neuleita. Otan henkarista pitkän vaalean neuleen ja hyllystä paksut mustat sukkahousut. Ensimmäiset syysvaatteeni. Eteisessä, naulakon luona ovat mustat lämpövuoratut kenkäni, mutta ne saavat vielä jäädä odottamaan käyttöänsä. Naulakossa roikkuu myös tuttu karvaliivi, joka pääsee sekin oikeuksiinsa vasta myöhemmin. En malttaisi odottaa kelien viilenemistä, lehtien värjäytymistä ja ensimmäisiä kuuraöitä.
Valmistan syksyisiä leipomuksia. Teen ensimmäisen omenapiirakkani ikinä ja keittiössä tuoksuu kaneli. Mustikat ovat kovassa käytössä. Piirakoita on niistäkin tehty jo monta ja toiseksi suosikiksi on noussut mustikkarahka. Seuraavaksi aion kokeilla vanhan ajan mustikkapiirakkaa, sitä pullataikinaan tehtyä. Äiti tekee aina semmoista ja se on parasta mustikkapiirakkaa, jota olen koskaan syönyt. Syksyn myötä on tullut muitakin marjoja ja punaisista viinimarjoista on tehty monta litraa mehua pakkaseen. 
Tietokoneella selailen syksyisiä kuvia ja suunnittelen syyspuuhia. Haluaisin jo niin päästä liikkumaan ruskaisessa luonnossa. Onko mitään parempaa, kuin kulkea keskellä ihmeellistä puiden väriloistoa ottamassa kuvia aurinkoisessa, mutta silti viileässä säässä. Ilma on raikas ja on ihana hengittää. Pieni tuulenvire hivelee välillä kasvoja ja kehoa lämmittää se kaikista mieluisin villapaita. Päähän on ehkä laitettu laatikosta kaivettu kissapipo ja jaloissa ovat ne täydelliset, lämpöiset mustat kengät. Jonkin aikaa kuljettuaan, on hyvä istua kivelle ja nauttia termarista kuumaa kaakota lehtien kahinaa ja muutolintujen ääniä kuunnellen.

Syksy lähestyy ja luonnossa voi jo havaita sen merkkejä. Lehdet alkavat pikkuhiljaa muuttamaan väriään, pihlajaan on tullut marjat ja omenapuihin omenat. Metsä tarjoaa sieniä ja mättäät ovat punaisena puolukoista. Pikkuhiljaa kesän kasvisto alkaa painua talviunille ja sää viilenee. Lehdet tippuvat puista ja on aika tehdä viimeiset nurmikon leikkuut ja siirtyä haravointiin. Päivätkään eivät ole enää niin pitkiä. Tulee pimeää paljon aikaisemmin ja on aika kaivaa kaapista kynttilät valaisemaan pimeää iltaa.
Ulkona sataa useammin ja mukanaan on aina hyvä kantaa sateenvarjoa. Kumisaappaita löytyy kaupoista monissa eri kuoseissa ja myös sadetakkeja on monenlaisia. Vaatetus muuttuu syksyn myötä ja yhä useammin päältä löytyy lämmin paita ja jaloista villasukat. Kaapeista otetaan esille villakangastakit ja huivit.
Teetä ja kaakaota tulee valmistettua yhä useammin ja lämpimän kupposen kanssa on mukava kääriytyä sohvan tai sängyn nurkkaan viltin alle katsomaan lempisarjojaan.
Yksi selvä merkki syksystä, on ollut koulujen alkaminen. Kaipaan opiskelua ja tarkoitus oli mennä kouluun tänä syksynä, kunnes suunnitelmiin tuli muutos tämän pienen mahassani kasvavan pojan myötä. Ehtiihän sinne kouluun sitten myöhemminkin ja saan taas lisäaikaa miettiä, mitä todella haluaisin opiskella ja tehdä. Tsemppiä kuitenkin kaikille muille opintoihin!

Olen miettinyt, mitä kaikkea syksyllä haluaisin tehdä. Mikä tuo mulle sen syksyfiiliksen ja miten nautin tästä vuodenajasta. Ehkä ne asiat voisivat olla esimerkiksi näitä:

- Tee syysretki luontoon. Hyviä kohteita ovat mm. Helvetinjärven kansallispuisto ja Seitseminen. Pakkaa reppuun mukaan kamera, kuumaa kaakaota ja pientä evästä. Ota mukaasi vaikkapa oma pikkuveli, joka myös pitää retkeilystä. Voitte tehdä retkiä vaikka moneen eri kohteeseen.

- Pukeudu mahdollisimman paljon neuleisiin, villapaitoihin, villasukkiin ja sukkahousuihin. Käytä myös kissapipoa ahkerasti.

- Sisusta kotia ja tee tilaa tulevalle vauvalle. Siirry syysväreihin ja tee vauvalle oma nurkkaus. Hanki loput vauvatarvikkeet.

- Polta paljon kynttilöitä iltaisin ja nauti lämpimästä kaakaosta.

- Neulo jotain lämmintä vauvalle, peitto ehkäpä? 

- Mieti tulevaa joulua, valmistaudu siihen ja tee mahdolliset lahjahankinnat ajoissa. Synnytyksen lähestyessä ei kauheasti jaksa lähteä ostoksille.

Näiden lisäksi, mulla on yksi ajatus. Olen siis aikaisemmin tehnyt videoita Youtubeen, mutta kaikkien elämässä tapahtuneiden muutosten myötä mun oli pakko jättää se tauolle. Haluaisinkin nyt syksyllä tehdä aina välillä videoita ja jo nyt mulla on kaksi videoideaa mielessä. Syksyinen asuvideo on valmiiksi suunniteltuna ja äitiyspakkauksen sisällön voisin kanssanne käydä läpi videolla. En aio kuitenkaan videoiden myötä lopettaa kirjoittamista, koska oon jo aikaisemmin huomannut, että jotkut asiat on vain helpompi tuoda esiin kirjoittamalla ja tykkään myös valokuvata paljon. Voisi kuitenkin tuoda hyvää vaihtelua, jos sisältöön kuuluisi välillä videot. Hetken aikaa menee vielä, ennen kuin videoita alkaa ilmestyä, mutta toivottavasti ei kauaa. Äitiyspakkaus mulle on siis jo tullut ja ensi viikolla voisi olla hyvää aikaa kuvata siihen liittyvää videota.

Nyt kuitenkin siirryn näihin syyspuuhiini ja suuntaan keittiöön tekemään sitä vanhan ajan mustikkapiirakkaa. Ihanaa tulevaa syksyä kaikille!

Raskauden vaietut vaivat

Mulle on jo monta kertaa ehditty sanomaan tämän raskauden aikana, että "Ole onnellinen, ettei sulla oo menkkoja". Siitäpä inspiroituneena, kerron, millaista se todellisuudessa on olla raskaana. Itsekin ajattelin ennen, kuinka raskaana saa elellä paljon mukavammin, kun ei tarvitse muistaa pitikö kuukautisten alkaa lähipäivinä vai vasta viikon päästä. Ajattelin, kuinka ihanaa on omistaa söpö vauvamasu, ostella vauvajuttuja ja valmistautua rauhassa tulevan lapsen saapumiseen. Nyt kun vuosien vauvakuumeilujen jälkeen olen oikeasti raskaana, on todellisuus iskenyt välillä vasten kasvoja. Ei se aina olekaan niin ihanaa ja auvoisaa. Miksei kukaan kertonut, mitä kaikkia epämukavuuksia raskaus tuo tullessaan?
Jokainen on varmaan tietoinen pahoinvoinnista, väsymyksestä, mielialanvaihteluista ja nousevasta painosta, joten niistä en ala sen enempää kertomaan. Keskitytään niihin, jotka ainakin itselleni ovat tulleet enemmän tai vähemmän yllätyksenä.

Raskauden myötä, vessakäynneistä on tullut jokseenkin mielenkiintoisia. Onko tänään ummetusta vai ripulia vai käykö niin hyvä tuuri, ettei ole kumpaakaan. Suoli ei välttämättä tyhjene moneen päivään ja avuksi on otettava luumut, kaurapuurot sekä puolukkahillot ja vettä on juotava litratolkulla. Nämäkään eivät välttämättä auta, jolloin täytyy turvautua apteekin tarjontaan. Joskus vessaan täytyy taas kiirehtiä ja suoli on tyhjennetty hyvin nopeasti. Silloin sitä miettii, kuinka kauas uskaltaa vessassa poistua jos tuleekin äkillinen tarve päästä pian uudestaan. Ilmavaivojakin esiintyy eikä niitä pysty pidättelemään enää niin kuin ennen.

Suun hyvinvoinnista täytyy pitää hyvää huolta raskauden aikana ja hampaita tulee jynssättyä ahkerasti. Hammaslangalla jyystetään loputkin pöpöt hampaiden välistä pois ja purkka on hyvä jälkiruoka aterioiden jälkeen. Tästä kaikesta huolimatta, hampaita pestessä ikenet vuotavat verta enemmän kuin koskaan ja hammastahnasta syntyvää vaahtoa pois sylkäistessä, lavuaari täyttyy verestä. Ei se kipeää tee, ainakaan mun kohdalla, mutta onhan se nyt melko järkyttävää pestä hampaitaan veren maku suussa eikä se kyllä kauniiltakaan näytä.

Kuukautiset tietysti ovat jääneet pois. Jippii, ei enää tarvitse vaihdella siteitä ja tampooneja kerran kuussa! Siihen se ilo loppuikin sen asian laidalta. Kuukautisten tilalle tuli nimittäin jokapäiväinen, runsas valkovuoto. Pikkuhousuja saa vaihtaa koko ajan, jos ei käytä pikkuhousunsuojaa. Saapa siinä samalla vaihtaa päällyshousutkin, jos jalassa sattui olemaan stringit. Ohivuotoja tulee, koko ajan on likainen olo, eikä se hajukaan niin imarteleva ole. Ja kyllä, tämä on aivan normaalia, eikä mulla ole mitään hiivatulehdusta tai muutakaan vaivaa.

Joskus on ihan kiva tehdä kaikenlaista, esimerkiksi käydä kaupoilla tai valmistaa ruokaa. Kaikki menee oikein kivasti, olo on mainio, kunnes yhtäkkiä tuntuu kuin et olisi syönyt ainakaan vuorokauteen. Voimat katoaa jaloista ja käsistä, silmissä pimenee ja pyörryttää. Joutuu ottamaan tukea jostain, istuutumaan alas ja siltikään heikotus ei mene ohi. Pahoinvointi saattaa tulla siinä samalla kylään ja syke on taivaissa. Jotain sitä yrittää syödä ja juoda jos se sattuisi auttamaan, vaikka onkin syönyt päivän aikana hyvin. Kerran olen kaupan lattialla kyykkinyt, jotten ainakaan kovin korkealta kaatuisi, jos oikeasti pyörtyisin. Kyllä nämä heikotuskohtaukset ohi menevät, mutta ovat erittäin epämukavia ja saattavat tulla aivan yllättäin.

Raskaus vie mennessään hyvin nukutut yöt. En edes muista, koska olisin viimeksi nukkunut hyvin! Hyvän asennon löytäminen tuntuu olevan mahdoton tehtävä. Peittoja ja tyynyjä täytyy asetella monta kertaa, milloin syliin, milloin jalkojen väliin. Tarpeeksi kauan kun pyörii ja hakee, saattaa löytää edes jotenkin tyydyttävän asennon. Silloin se alkaa: vauvan iltajumppa. Nukuppa siinä sitten kun joku hakkaa ja potkii menemään sydämensä kyllyydestä. Vauhdikas iltahetki jatkuu ja jatkuu ja siinä sitä vain makaa ja odottaa sen loppumista. Kun viimein myllerrys hieman helpottaa onkin noustava ylös ja mentävä pissalle. Vessassa käynti tosin sujuu nopeaan, sillä pissaa ei vaan tule enää yhtä paljon kuin ennen. Ja taas haetaan sitä hyvää asentoa. Vauva on hieman rauhoittunut ja sitä voisi viimeinkin yrittää nukahtaa. Vaan tälläpä kertaa alkaa närästämään! Kurkkua polttelee ja mahahapot nousevat ruokatorveen jatkuvasti. Ei siinä oikein ole hyvä nukkua kun koko ajan on hyvin inhottava tunne kurkussa. Toinen tyyny täytyy laittaa pään alle, jotta vähän edes helpottaisi. Tässä vaiheessa alkaa selkäkin olemaan jo niin kipeä, ettei itku ole kaukana. Kun viimein saa unen päästä kiinni, herää parin tunnin kuluttua jälleen pissahätään.

Tämä seuraava epämukavuus vaivaa myös yleensä öisin, mutta myös päivisin, nimittäin hikoilu. Muut palelevat syksyn tullessa ja laittavat villapaitaa päälle kun minä ainakin vähennän vaatteita, nukun avonaisen ikkunan alla ilman minkäänlaisia yövaatteita, peitto on vain jalkojen välissä ja silti hikoilen. Kuumuus saattaa päivisin iskeä aivan yhtäkkiä vaikka vain tuolilla istuessa tai sängyllä maatessa. Pitsaa tein itse tässä vähän aikaa sitten, jonka jälkeen iski sellainen kuumuus, että pakko oli mennä tonkimaan pakkasesta jotain, jotta vähän sai viilennystä.

Henkeäkin ahdistaa, ihan tosissaan. Tuntuu, ettei happi vaan kulje ja henkeä joutuu haukkomaan. Hengitys on raskasta ja siihen joutuu keskittymään. Välillä ahdistaa niin paljon, että on pakko vain maata sängyssä ja yrittää hengittää. Syke on korkea jatkuvasti ja pienikin urheilusuoritus hengästyttää. Jo pelkkä puhuminen saattaa hengästyttää. 

Nenä on tukkoinen usein vaikkei flunssaa ole lähimaillakaan. Sen lisäksi aivastuttaa. Vihasin aivastamista jo entuudestaan hyvin paljon, mutta nyt vasta vihaankin. Joka kerta kun aivastaa, täytyy jännittää joitain lihaksiaan niin, ettei vaan lorahda housuun.

Kipuja on hyvin monenlaisia. Vaikka kuukautiset hävisivät, ei "kuukautiskivut" hävinneet minnekkään. Ennen kärsin niistä vain joskus, nyt kärsin niistä päivittäin. Eiväthän ne toki liity verenvuotoon millään tavalla vaan tällä kertaa ne johtuvat kohdun kasvusta. Kivut ovat silti samanlaisia. Ne eivät ole ainoita kipuja, mistä saa kärsiä. Keho valmistautuu synnytykseen ja kroppa irtoaa liitoksistaan, jotta vauvalle tulisi lisää tilaa syntymää varten. Nivusiin sattuu, lonkka rutisee ja alaselän kivut ovat jokapäiviäisiä. Hermot saattavat olla jostain syystä puristuksissa, jolloin esiintyy jalkojen puutumista, jota on hyvin hankala helpottaa. Yläselkäkin jumiutuu ja päätä särkee. Jossain vaiheessa esiin tulevat harjoitussupistukset. Eivät ne niinkään satu, mutta tuntuvat epämiellyttäviltä. Rinnatkin, erityisesti nännit ovat arat ja maitoa saattaa alkaa erittymään jo raskauden puolivälin paikkeilla.

Kaikkien näiden lisäksi, elämää saattavat haitata pigmenttiläiskät iholla, raskausarvet, hyvin näkyvät verisuonet, lisääntynyt karvoitus, finnit, rasvoittuvat ja ohuet hiukset, jalkojen turvotus, suonikohjut, peräpukamat, virtsatieinfektiot, hiivatulehdukset ja muut emätintulehdukset, kuivuus ja haluttomuus. 
Kaikki oireet ovat hyvin yksilöllisiä, toiset pääsevät helpommalla kuin toiset. Mutta eikö olekin hienoa, etteivät ainakaan kuukautiset vaivaa!? 

Emme me äidit siis helpolla pääse. Tämän kaiken me olemme kuitenkin valmiit kestämään oman rakkaan lapsemme tähden. Onhan sitä vauvamasua toki kiva ihastella ja esitellä muille ja mielellään sitä hypistelee kaupoissa pieniä vaatteita ja tekee tarvittavia hankintoja vauvaa varten. On mahtavaa tuntea vauvan liikkeet ja silitellä pyöreää vatsaa. Sydänäänien kuuleminen on ihmeellistä ja ultrassa näkyvä pieni toveri on se, jonka eteen on valmis tekemään mitä vain. Raskaus on ihmeellistä ja jopa yllätyksellistä aikaa. Eikä laskettuunkaan ole enää kuin 107 päivää ❤

"Hetken aikaa äitiemme keho on kaikki, mitä maailmasta tiedämme"
- Louise Erdrich

Epäonnistunut odottajana?

Oikeasti. Kuka muka voi sanoa toimineensa odotusaikana täysin kaikkien ohjeistuksien mukaan. Kenellä muka on täydellinen ruokavalio, täydelliset elämäntavat, liikuntapuoli kunnossa just eikä melkein eikä psyykkisessäkään puolessa ole mitään mainitsemisen arvoista. Kenen ruokaympyrä ja lautasmalli on aina täydellinen, kenellä ei ole mitään paheita, kuka jaksaa urheilla säännöllisesti ja monipuolisesti eikä stressaa mistään. Kenellä raskausaika on yhtä hehkua, josta neuvolan terveydenhoitajakaan ei keksi mitään parannettavaa. Tuskin kenelläkään. Tai jos on, saa ilmoittautua ja kertoa miten se on mahdollista.

Itse en todellakaan ole mitenkään täydellinen odottaja. Ei mun ruokavalio ole läheskään aina ruokaympyröiden tai lautasmallien mukainen. Oikeastaan se on joku poikkeustilanne, jos mun ateria hipoo täydellisyyttä. Olenhan mä koittanut nyt raskausaikana vähän panostaa siihen syömiseen, mutta yksin kun asuu, on ruuan laittaminen pelkästään itselleen joskus hyvin turhauttavaa. Toki eivät mun rahani riitä jatkuvaan ulkona syömiseenkään, joten kyllä sitä jotain ruokaa tulee kuitenkin laitettua, ellen sitten turvaudu valmisruokiin. Olen syönyt semmoisiakin ruokia, joita ei niin saisi raskausaikana syödä; majoneesia, fetaa, sulatejuustoa, meetvurstia, lakritsia, salmiakkia...
Vettä en juo. Paitsi harvoin. En vaan tykkää veden mausta, kun eihän se edes maistu millekkään. Joskus jos oikein kovasti janottaa, saatan lasillisen kurkusta alas vetäistä, mutta muuten juon vettä todella harvoin.
Rehellisesti, mun ruokapaheet raskausaikana ovat olleet:

- Suklaa. Jestas, että voisin syödä sitä joka päivä ja vaikka kuinka paljon. Himoitsen kaikkia pieniä suklaapatukoita ja kyllä, viimeksi tänään ostin 9 erilaista suklaapatukkaa; Ahaata, Kinderiä, Pätkistä ja Suffelia.

- Pepsi max. Tästä voisin sanoa olevani lähes riippuvainen. Olin jo ennen raskautta. En juo sitä useita litroja viikossa, mutta silti liikaa. Hammaslääkäri olisi varmaan kauhuissaan.

- Battery. Siis tämä energiajuoma, jonka kyljessä lukee "Ei suositella raskaana oleville". Alle 10 kertaa olen koko raskauden aikana kyseistä juomaa juonut, joka on aika hyvin siihen verrattuna, että joskus join sitä joka päivä. Laivalta kannoin koko laatikollisen kotiin, kun viimeksi laineilla keinuttelin. Kuuden kuukauden aikana alle kymmenen. Ennen se kymmenen saattoi mennä viikossa.

- Pikaruoka. Lasketaan tähän myös Billy's pakastepitsat joita voisin syödä vaikka joka päivä. Kotipizzaan on jatkuva himo, mutta vain kaksi kertaa olen sellaista raskausaikana syönyt. Hesburger ja mäkkäri. No, hesemättöä olenkin syönyt jo varmaan ihan liikaa. En joka päivä tietenkään, enkä edes joka viikko, mutta silti liikaa.

Liikuntapuolikin on vähän rempallaan. Tykkään käydä lenkillä, mutta sitäkin tulee tehtyä liian harvoin. Jatkuva sade ei ainakaan lisää innostusta mennä ulos. Uimisesta olen aina pitänyt, mutta lähimpään uimahalliin on niin pitkä matka, etten autottomana sinne ihan helposti pääse. Kroppa kun ei vaan enää kestä pitkiä matkoja kävellen tai pyöräillen. Pyörästäkin on molemmat renkaat puhki. Vanhempien luokse muutti juuri uusi koira. Sen kanssa on kiva käydä kävelemässä, mutta pieni pentu ei vielä pitkiä matkoja jaksa kulkea, joten lenkit jäävät melko lyhyiksi.
Stressiäkin kyllä riittää, haluaako joku multa osan? Yritän olla stressaamatta, mutta ei se aina helppoa ole. Stressihän tuntuu olevan kuitenkin erittäin vaarallista raskausaikana. Jotkut odottajat väittävät olevan jopa vaarallisempaa kuin tupakointi! Kyllä vaan on lapsella kohonnut riski joutua sairaalaan tarttuvan taudin takia, äidin kortisolihormonit siirtyvät sikiöön, stressihormonien aikaansaamat vaikutukset sikiön aivoissa voivat vaikuttaa lapsen kehitykseen pidemmällä aikavälillä ja vaikuttaapa äidin stressi sikiön hermojärjestelmäänkin. Onneksi tämäkin väite, että stressi olisi haitallisempaa kuin tupakointi, on kuitenkin kumottu.
Kissanhiekkalaatikkoakin joudun säännöllisesti puhdistamaan, vaikka kissan ulosteista saattaa saada vauvalle vaarallisen toksoplasmoosin. Pitäisi käyttää käsineitä laatikkoa puhdistaessa, mutta empä ole käyttänyt. Toki käteni olen aina hiekkalaatikkoleikkien päätteeksi pessyt.
Sitten varmaan se yksi kauheimmista asioista. Mä värjään hiuksiani! Kaksi kertaa olen hiukseni värjännyt koko raskausaikana. Punaiseksi. En ole vaalentanut, en ole vaihtanut radikaalisti väriä kertaakaan vaan juurikasvusta olen halunnut eroon ja saada kunnon väripigmentin takaisin. Värjään ammoniakittomalla kestovärillä. En voi värjätä millään, mikä sisältää ammoniakkia, muuten tukehdun. Luultavasti värjään vielä kerran raskausaikana hiukseni. Luin kuitenkin, ettei näistä muutamasta värjäyskerrasta pitäisi olla mitään haittaa. Eri asia, jos värjäisi ihan jatkuvasti, vaalentaisi ja vaihtaisi väriä blondista sysimustaan ja toisinpäin.

Aina ei vaan jaksa.

On kuitenkin asioita, jotka ehkä vähän tasapainottavat sitä, etten olekaan aivan täysin epäonnistunut odottajana. Kyllä mä käytin aikaisemmin alkoholia ja satunnaisesti myös poltin (sori äiti). Kumpaakaan en ole plussaamisen jälkeen tehnyt. Enkä aio tehdä. Tupakkaan en aio koskea enää ikinä. Alkoholiin harvoin. Mulla ei ole tarvetta raskausaikana juoda edes alkoholittomia siidereitä vaan tyydyn siihen Pepsi maxiin. Inhoan tupakan hajua enkä todellakaan nauti tupakoivien seurasta.
Lääkkeitä en ole käyttänyt. Yhden ainoan kerran koko raskauden aikana olen ottanut särkylääkettä 500mg ja senkin oksensin minuutin päästä pihalle. Allergiaoireisiin olisin lääkitystä saattanut tarvita kesän aikana muutaman kerran, vaan yhtäkään pilleriä en syönyt. Toisaalta, empä ole mitään vitamiinipillereitäkään ottanut...

Suurin osa epäonnistumisistani ovat kohdistuneet siis ruokavalioon. En halua olla liian ankara itselleni enkä kuitenkaan omista ylipainoa laisinkaan. Kyllähän sitä välillä potee huonoa omaatuntoa siitä, kuinka paskaa ravintoa olen mennyt taas lapselleni tarjoamaan. Sitten yritän parantaa ruuan laatua ja syönkin puuroa marjakiisselin ja ruisleivän kera. Ruuaksi teen jauheliha-perunalaatikkoa, makaronilaatikkoa, perunamuusia ja lihapullia, munakasta ja kinkkukiusausta, kunnes taas löydän itseni Suffeli ja Pepsi max -pullo kädessä.
Se tässä kaikessa onkin niin mukavaa kun odottajat taitavat olla oikein kunnolla kaikkien arvostelevien katseiden alla. Koko ajan odottajan täytyisi toimia täydellisesti ja auta armias jos teetkin jonkin pienen "virheen". Kyllä mua oikeasti hävettää ostaa kaupasta karkkia, Pepsi maxia, valmisruokia ja Batterya. Varsinkin jos ostan pelkästään niitä. Kyllä mua hävettää siellä Hesburgerissakin käydä.
Itse ajattelen niin, että maalaisjärkeä saa ja pitää käyttää raskaana ollessakin. Miten sitä ennen syntyi terveitä lapsia vaikka nykyajan ohjeistuksista ei ollut tietoakaan. Epätäydellisyys on ihan ok, kunhan ei ihan ranttaliksi heitä koko hommaa ja oikeasti vaaranna lapsensa terveyttä aivan totaalisesti.

Power Truck Show 2016

Reissaaminen raskauden 2. kolmanneksen lopussa

... on onnistunut hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Välillä ei ole mitään ongelmaa, välillä olen tuskaillut kipujen ja väsymyksen kanssa. Olen tehnyt tosiaan kaksi pientä reissua tässä toisen kolmanneksen loppupuolella. Ensimmäinen oli se Helsingissä käynti, josta viimeksi mainitsin. Menin sinne siis veljeni kanssa, jolla oli tapaaminen nettityttöystävänsä kanssa ensimmäistä kertaa. Olin varmistamassa, että kaikki menee hyvin, veljeni kun ei ole koskaan aiemmin matkustellut yksin ja tuollaisten nettituttujen tapaamisten kanssa saa aina olla vähän varuillaan. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin! Kyllä sieltä ihan oikea tyttö löytyi ja aikansakin he viettivät kiltisti koiran kanssa lenkillä ja puissa kiipeillen. Mulla itselläni oli muutama tunti aikaa touhuta mitä halusin ja kulutinkin aikani leffassa käyden ja pikkumiehelle vaatteita ostellen. Tarkoitus oli myös käydä syömässä, mutta aika loppui kesken. Niimpä nappasin asemalta mukaani täytetyn patongin, jonka söin paluumatkalla junassa.
Pelkäsin mitä tuosta reissusta tulee, kun istumista oli tiedossa paljon, vähän kävelemistäkin ja yöunta olin saanut kerrytettyä alle vain muutaman tunnin. Yllätyin kun kertaakaan ei tullut mitään kolotusta minnekään, eikä väsymyskään alkanut painaa kun vasta illalla kun istuin junassa. Ilmeisesti oli ihan hyvä, että perillä Helsingissä käytin puolet ajasta kävelemiseen ja puolet istumiseen. Näin ei ehtinyt kumpikaan rasittaa mua liiaksi asti. Muistin kyllä pitää huolta siitä, että join tarpeeksi, mutta nälkä ei tosiaan päässyt yllättämään leffassa syödyn pienen karkkimäärän vuoksi. Olin siis positiivisesti yllättynyt, että selvisin niin hyvin päivästä, joka kesti aamuseitsemästä myöhään iltaan saakka vain niiden muutaman tunnin yöunien voimalla.

Helsingin ostokset:
Kappahl: Newbie pipo 7,99€, Newbie raidallinen neule 19,99€, Kappahlin omat sukat 2kpl 5,99€.
Lindex: New born valkoinen neule 17,95€.
Jesper JUNIOR: Nalle eläinkuosiset housut 7,95€

Tämä toinen reissu ei sitten todellakaan mennyt enää niin hyvin. Voisin sanoa, että tuohon ensimmäiseen reissuun verrattuna, tämä toinen oli täyttä helvettiä. Jo kahtena edellisenä kesänä, on tullut käytyä Power Truckissa Alahärmässä ja sinne suunnattiin myös tälläkin kertaa. Suunnitelmana oli se, että matkaan lähdetään lauantaina (eli eilen) aamukuudelta, perillä ollaan kymmenen aikaan, koko päivä iltaan saakka kävellään pitkin messu- ja näyttelyaluetta ja Seinäjoelle hotelliin lähdetään vasta kolmelta yöllä, kun Rock Night on ohi. Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen ajettaisiin takaisin kotiin. No, ei se suunnitelma kyllä ihan toteutunut.
Yöllä ehdin nukkumaan kolmesta neljään tuntia, joten tälläkin kerralla matkaan lähdettiin pienen univelan kanssa. Automatka Alahärmään ei ollut tuskaa, mutta ei kivutontakaan. Matkalla pysähdyttiin kaksi kertaa, syötiin ja juotiin ja mulla oli koko takapenkki käytettävissäni, mutta silti se istuminen otti vähän lonkan päälle. Hiukan ennen perille pääsyä tuli päivän ensimmäinen supistuskin, mutta kuitenkin täysin kivuton.
Sää oli aivan hirveä. Vettä satoi koko ajan, tuuli ja oli erittäin kylmä. Ihanaa, sillä koko tapahtuma oli kuitenkin ulkotiloissa. Palelin ja olin aivan märkä. Kävin ottamassa kuvia ja pelkäsin kamerani puolesta, ettei nyt vaan kastuisi liikaa. Laukkua ja reppua en ollut ottanut mukaan, joten kaikki pikkutavara mitä tarvitsin, oli takin taskuissa.
Alue, mitä käveltiin pitkin poikin, oli laaja. Kello lähestyi kahta kun aloin tuntea oikeassa jalassa kipua. En osaa vieläkään kertoa tarkkaa kipukohtaa; nivunen, yläreisi, jalan liitoskohta? Tuohon mennessä olin ehtinyt kuitenkin kävellä vasta pari tuntia ja istua toiset pari tuntia. Kipu sen kun voimistui ja kävelyvauhti hidastui ja hidastui. Jokaisella askeleella purin hammasta ja mitä enemmän kävelin, sitä enemmän aloin irvistellä aina jalkaa liikuttaessani. Itsepäinen kun olen, kärsin ja kävelin kivusta huolimatta. Tunnin kidutuksen jälkeen, menin tunniksi sisätiloihin istumaan. Sen jälkeen sain käveltyä jopa viiden metrin matkan kivuitta. Edessä oli kuitenkin joku kilometrin matka, jotta päästäisiin autolle. Siihen matkaan kului aikaa, vauhti oli hyvin hidas ja hidastui aina vaan mitä pidemmälle päästiin. Puolivälissä kipu alkoi käydä sietämättömäksi ja irvistys vieraili kasvoillani yhä useammin. Kun matkaa oli vielä parisataa metriä, purskahdin kivusta itkuun. Mistään pienestä kivusta ei todellakaan ollut kyse. Kipua oli myös toisessa jalassa samassa kohtaa kuin tässä oikeassa, mutta ei niin pahana. Pienikin virheliike tai lihasten jännitys sai jalassa aikaan vielä monta kertaa kovemman kipupiikin. Lähdimme alueelta hetkeksi aikaa pois, kävimme syömässä ja sain levätä. Olin todella väsynyt ja harmitti aivan älyttömästi se, etten päässyt kävelemään. Istuminen hieman helpotti kipua, mutta tiesin sen tulevan rasituksesta heti takaisin.
Palasimme vielä takaisin alueelle, sillä alkoi valoshow. Olisin ollut valmis lähtemään hotellille jo silloin, mutta muut eivät olleet. Yksin olisi pitänyt jäädä autoon istumaan ja odottelemaan muita. Tässä vaiheessa väsymys, kipu ja yksin jääminen saivat aikaan suuren v**tuuntumisen ja sen voimalla kävelin hampaita purren takaisin alueelle, kiersin sen ja kävelin takaisin autolle. Kukaan ei siis jaksanut jäädä Rock Nightiin, joten sen jätimme välistä.
Hotelliin päästyämme oli jo pakko käyttää hissiä vaikka huoneemme oli toisessa kerroksessa. Normaalisti en siis todellakaan olisi hissiä yhteen kerrosväliin käyttänyt. Toiset lähtivät vielä ruokaa metsästämään, mutta minä menin kuumaan suihkuun ja sänkyyn. Yöllä kivut onneksi helpottivat ja tänään oon päässyt kävelemään ihan normaalisti. Pieni kipu tuolla oikeassa jalassa vieläkin tuntuu, mutta se ei vaikuta kävelyyn. Rasituksesta se varmasti kipeytyisi uudelleen, joten eipä ainakaan lenkille parane lähteä. Automatka meni hyvin ja selvisin yhdellä pienellä supistuksella. Väsyttänyt on tänään todella paljon, mutta autossa en saanut oikein nukuttua vaikka yritin.
Ihan putkeen ei tuo reissu siis mennyt tuon jalan vuoksi ja sääkin oli vähän kehno. Moni varmaan sanoisi, että kannattiko tai oliko se sen arvoista, mutta minä sanon vain, että kyllä! En halunnut jättää tapahtumaa välistä ja olisin lähtenyt sinne vaikka jalka paketissa. Ei jokavuotista perinnettä voinut jättää väliin. Pidin huolta kuitenkin siitä, että söin, join ja istuin välissä riittävästi. Ensi vuonnakin haluaisin sinne lähteä ja ottaa pikkumiehen mukaan, mutta sillä kertaa aion harkita asiaa vähän sen mukaan minkälainen sää on. Vesisateessa ei kauheasti houkuttelisi lähteä. Silloin pitää myös toki ottaa huomioon miljoona muutakin asiaa, mutta kyllä siellä seassa seikkaili nytkin pientä väkeä vaunuissaan, joten mikään este lapsi ei ole. Hidaste korkeintaan.

Näiden kahden reissun jälkeen voisinkin antaa omat vinkkini reissaamiseen, jotain sellaisia jotka itse tuli huomattua hyödyllisiksi. Nämä on myös aika yleisiä ja jopa aika itsestään selviä asioita. Jos sulla on joitain hyviä vinkkejä, kerro toki!

Jalkaan hyvät kengät
- Helsingissä käytin tennareita ja Power Truckissa lenkkareita. Tennareilla jalat, varsinkin jalkapohjat tulivat tosi kipeiksi kävelemisestä kun eivät saaneet tarvittavaa tukea. Lenkkareilla oli paljon mukavampi ja kivuttomampi kävellä. Jalkapohjat eivät kipeytyneet laisinkaan.

Pukeudu riittävän lämpimästi
- Luulen, että Power Truckissa tulleen jalkakivun yksi syy on kipukohdassa sijaitsevien lihasten jännittäminen, mikä johtui hirveästä palelusta. Olisi pitänyt laittaa pitkät alushousut collareiden alle... Kannattaa myös pukeutua mahdollisimman mukaviin vaatteisiin.

Käytä reppua, älä laukkua
- Reppua käyttäessä, paino jakaantuu tasaisesti molemmille hartioille, joka on huomattavasti mukavampaa kuin toispuoleinen kipu hartioissa ja jatkuva laukun kantopuolen vaihtaminen. Ota myös mukaan vaan kaikki tarpeellinen. Pakkaa mahdollisimman kevyesti. Älä kanna mitään, jos ei ole pakko.

Juo ja syö
- Riittävästi ja tarpeeksi usein. Pidä mukana vesipulloa tai muuta juomista ja jotain pientä syötävää. Itselläni heikotus iskee joskus niin yllättäen ja rajusti, että syömisen metsästäminen ei siinä vaiheessa ole mukavaa pyörrytyksen vuoksi.

Lepää, mutta älä jämähdä paikoilleen pitkäksi aikaa
- Kävele ja istu, mutta älä kumpaakaan liikaa. Itselläni toimi se kun käveli ja istui suunnilleen saman verran. Kuuntele kehoasi, se kertoo kyllä jos jompaa kumpaa on ollut liikaa. Pitkäaikainen istuminen saa mulla jo turvotusta aikaan jaloissa.

Power Truckista laitan tulemaan kuvapostauksen kunhan saan kuvat käytyä tietokoneella läpi.

Virallisesti raskaana

Täällä ollaan nyt virallisesti raskaana. Nyt se on oikein mustaa valkoisella kun sain neuvolasta raskaustodistuksen. Hainkin heti äitiysavustuksen ja lapsilisän Kelasta. Muihin tukiin tarvitsen vielä muualta tietoja, jotta voin niitä hakea, mutta eipä noilla kiire vielä ole. Kyllä se vaan tuntui oudolta hakea LAPSILISÄÄ. Siitä on muutama vuosi aikaa kun vielä itse sellaista sain itsestäni ja nyt hainkin sitä jo omaa lasta varten...hullua. Äitiysloman alkamiseenkin on enää 88 päivää. Heinäkuu meni pelottavan nopeasti, joten kuinka nopeasti meneekään nämä seuraavat kuukaudet... Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja ennen tuota lempijuhlapyhääni, mulla pitäisi olla oma pieni käärö sylissä. Kerrankin ei masenna puhua lähestyvästä syksystä, talvesta ja joulusta näinä loppukesän sadepäivinä. Ei haittaa yhtään, että syksy tulee ja päivät kuluu. Yritän vaan pysyä ajan kulun vauhdissa mukana!

Ottivat neuvolassa taas hemoglobiinin. Se kun on tähän asti laskenut aina vaan rautakuurista huolimatta. Olin aivan varma, että hb on taas laskenut kamalasti kun en oikein ole muistanut sitä lisärautaa ottaa, mutta se olikin noussut! Vielä kaksi viikkoa sitten hb oli 115 ja tänään se olikin yhtäkkiä 121. Voisikohan johtua tuosta se, että olin neljä päivää todella energinen. Kulutinkin kaiken energiavarastoni samantien ja eilinen menikin ihan zombina. Nukuin vain koko päivän ja olin todella väsynyt. Vuorokauden lepo teki hyvää ja nyt jaksaa kyllä taas.

Pikkukaverilla näytti olevan kaikki oikein hyvin kun häntä vilkaisimme. Oli hauska katsoa ultran näyttöä kun toverimme liikahti ja tunsin liikkeen samaan aikaan. Kovasti tuo vaan kasvaa ja vahvistuu entisestään. Tällä kertaa siellä oltiinkin pää alaspäin. Sykkeet olivat samat kuin aina tähänkin asti eli 140-150 kertaa minuutissa.

Mutta minä se vaan kasvan! Siitä olen kovin iloinen, ettei turvotusta ole tullut raajoihin, mutta paino oli taas noussut reilussa parissa viikossa 1,2kg eli raskauden alusta sitä on kertynyt jo 7,2kg ja nyt on rv 22+1. Sopiva määrä kuulemma mulle tuo painon nousu tähän mennessä ja saahan sitä painoa tulla vielä vaikka toiset saman verran jos niikseen on. Ihmettelen suuresti, etten enää ole stressannut tuosta painosta niin kuin aiemmin tein. Ehkä olen selvinnyt alkujärkytyksestä ja kaikki menee nyt vaan omalla painollaan, eikä se mitään haittaa kun kaikki on aivan normaalia ja kuuluu asiaan.
Kasvamiseni näkyy myös mahan koossa. Sf-mitta oli kasvanut taas pari senttiä lisää, joten suurin piirtein sentin viikossa. Nyt mittaa oli siis yhteensä 22cm. Ensimmäiset äitiysvaatteenikin kävin ostamassa viikko sitten. Kummasti tuo vaatemäärä vaan vähentyy ja tuntuu siltä kuin kulkisi aina samoissa vaatteissa. Nytkin pistin vaatteita pesuun ja vien ne taloyhtiön kuivauskaappiin kuivumaan, että saan ne heti huomiseksi käyttöön. Ei vaan voi odottaa paria päivää, että ne kuivuisivat tässä hieman viileähkössä huoneilmassani. Varsinkaan kun aamusta pitäisi olla taas lähdössä reissuun.

Pakko vielä kehua omaa ahkeruuttani noina neljänä päivänä kun jaksoin tehdä vaikka mitä!
Lauantaina se alkoi. Silloin juhlittiin siskon pojan 3v synttäreitä, jonka jälkeen kävin vielä vanhempieni luona lenkittämässä koiraa. Pikkuveljeni tulikin sitten luokseni yöksi ja tarkoitus oli katsoa elokuvaa, mutta eihän tuo sitten jaksanutkaan.
Sunnuntaina tein meille ruuaksi kinkkukiusausta ja pesin pyykkiä. Katsoimme päivällä sen elokuvan, mikä piti katsoa edellisenä iltana. Sen jälkeen ryhdyin leipomaan pullaa ja muutaman pellillisen minä niitä korvapuusteja sitten teinkin. Pullat paistettuani, otin pari kippoa kaapista, joihin lähdimme veljen kanssa poimimaan lähimetsästä mustikoita, joista tein vielä mustikkapiirakan. Tiskasinkin kahteen kertaan. Normaalisti oon erittäin laiska tiskaamaan. Veljeni halusi illalla vielä pokemoneja jahtaamaan, joten niimpä kävimme niitä etsimässä vesisateessa ja hän jäi vielä toiseksikin yöksi luokseni.
Maanantaina siivosin. Imuroin ja järjestelin paikkoja. Äitikin poikkesi käymään ja söimme siinä pullaa ja mustikkapiirakkaa kunnes lähdin psykologille. Siellä vierähtikin hetki, jonka jälkeen isäni haki mut kotoa ja lähdimme mustikkametsään. Illalla jaksoin putsata ne minun poimimat mustikat, mutta loput jätin seuraavalle päivälle.
Tiistaiaamuna teimme siskojeni kanssa vähän betoniaskartelua. Tonttuja valmistimme kaikki kolme kappaletta. Oli muuten erittäin sotkuista, mutta hauskaa puuhaa. Betonia oli sen jälkeen suussa ja hiuksissa ja vaatteet täynnä. Myöhemmin olisi vielä tarkoitus vähän maalata niitä. Tonttutouhujen jälkeen menin vanhempieni luo ja poimin 10 litraa viinimarjoja, jotka mehustin. Samalla putsasin ne loput mustikat ja pistin ne pakkaseen. Kello olikin jo puoli yksi yöllä kun vihdoin olin saanut hommat valmiiksi. Sitten loppuikin kaikki energia ja seuraava päivä meni tosiaan nukkuessa.

Aika ylpeä olen kyllä itsestäni kun noinkin paljon jaksoin tehdä kaikenlaista. Ihan kiva että nyt on saanut ottaa vähän rennommin kun huomenna pitäisi jaksaa koko päivä pyöriä Helsigissä pikkuveljen esiliinana. Hän kun menee sinne näkemään tyttöystäväänsä ensimmäistä kertaa, eikä tuota 13 vuotiasta apinaa uskalla yksinään sinne päästää. Eihän se ole koskaan käynyt yksin edes Tampereella, joten yksin Helsinkiin? Ei ei ei. Matkaa täältä Helsinkiin kertyy noin 260km ja muutenkin nuo nettituttujen tapaamiset ovat aina riskialttiita, joten senkin takia lähden sinne kaveriksi. Empä minä heidän perseessään ajatellut koko aikaa roikkua, kunhan vähän katson niiden perään ja olen turvana, jos tuleekin jotain mutkia matkaan. Sieltä suuntaan suoraan Vammalaan, jossa odottaa oma pieni kisuni! Jätin sen sinne viime reissulla, ettei sille tule turhaan edestakaisin kulkemista. Se on saanut nyt siellä olla kissakaveriensa kanssa eli talon vanhimman kissan, tyttöystävänsä ja kolmen jälkeläisensä kanssa. On ollut todella outoa olla kotona ilman kissaa, mutta ihana nähdä taas näin viikon tauon jälkeen rakasta karvapalloani.

Kerron sitten myöhemmin millaista oli seurata teinien ensitreffejä sivusta ja millaiset edes ovat nykyteinien treffit!

Kävin psykologilla

Olen alusta asti ajatellut, että haluan kertoa raskauteen liittyvistä asioista avoimesti, koska varmasti jossain on joku, joka on samanlaisessa tilanteessa kuin minä ja saa ehkä multa tätä kautta vertaistukea. Haluan, ettei kukaan kokisi olevansa yksin näiden asioiden kanssa tai tuntisi oloaan erilaiseksi tai jollain tapaa muista poikkeavaksi. Niimpä haluan kertoa avoimesti, että kyllä, kävin psykologilla juttelemassa.
Neuvolasta sanoivat siis jo ajat sitten, että ehkä mun olisi ihan hyvä käydä juttelemassa jonkun kanssa kun tässä on ollut vähän kaikenlaista. Olen nuori, tulen ensimmäistä kertaa äidiksi ja vielä kaiken lisäksi yksinhuoltajaksi. Paljon on tapahtunut pienessä ajassa, joten tällä psykologilla käynnillä on haluttu ennaltaehkäistä sitä, että oma psyykkinen tilani romahtaisi jossain vaiheessa. Kaikki on siis hyvin, voin hyvin sekä psyykkisesti että fyysisesti, mutta mitä haittaakaan siitä on käydä jonkun kanssa juttelemassa aina silloin tällöin.

Sain kertoa ihan alusta alkaen kaiken. Mitä tapahtui viisi vuotta sitten ja miten tähän tilanteeseen on päädytty missä nyt ollaan. Liikkelle lähdettiin siis siitä kun olin 15 vuotias teini, rakastuin ja muutin rakkauden perässä Vammalaan. Lyhyesti kerroin mitä viisi vuotta piti sisällään. Lukiota vuoden verran, opiskelua ja valmistumisen lähihoitajaksi, poikaystävän armeijaa yhden vuoden, omaan asuntoon muuttamisen, terveyskeskusessa työskentelyä...ja mitä sitten tapahtui ja miksi olen nyt taas täällä, Mänttä-Vilppulassa. Siellä, mistä aikoinaan halusin ehdottomasti pois. Entä mitä on tapahtunut tänä aikana kun olen täällä asunut. Sen tiedättekin jo.
Kauan siinä meni, että sain kaiken kerrottua. Välillä psykologin piti kysyä tarkentavia kysymyksiä, jotta pysyi tarinassa mukana. Välillä kysymykset olivat sellaisia, jotka pistivät minut ajattelemaan jotain tiettyä asiaa tarkemmin.

Syytänkö itseäni mun ja entisen poikaystäväni erosta? (siis tämän, kenen kanssa seurustelin viisi vuotta)
Tottakai syytin, mutta näin jälkeenpäin asiaa ajatellen, en olisi siihen voinut vaikuttaa. Tein parhaani, jotta molemmilla olisi ollut hyvä olla. Psykologi kertoi, että ei ole mikään ihme, että ero tapahtui. Sen takia ei mikään ihme, koska olimme hyvin nuoria kun aloimme seurustella. Sitten pojasta tuli aikuinen ja hän alkoi pohtia asioita. Tässäkö se nyt on, onko onni jossain muualla, mitä hän tahtoo, mitä tapahtuu ja niin edelleen. Monelle kuulemma tulee sellainen vaihe. Näin minäkin sitä asiaa olen ajatellut. Kyllä mullekkin se vaihe tuli jo vuosi sitten. Pääsin siitä kuitenkin helpommin yli, eikä eroa tarvittu. Sen jälkeen tiesin entistä paremmin, etten haluaisi ketään muuta rinnalleni. Siksi itse ero olikin mulle todella vaikea. Koko erosta puhuminen sai mut edelleen pidättelemään itkua ja se oli koko käynnin vaikein kohta.

Minkä kerroin eron syyksi lapsen isälle kun halusin erota?
No, alusta alkaen hän tiesi ahdistukseni. En sitä peitellyt. Sanoin, että jos yhdessä aiotaan pysyä, jonkun on muututtava. Kun mikään ei muuttunut, halusin erota. Arvomaailmamme ei natsannut ja senkin tein hänelle selväksi. Muutenkin ajattelimme asioista pikkuisen eri tavoin. Eli hän kyllä tiesi miksi niin kävi.

Millä kolmella sanalla muut voisivat kuvailla mua?
Rohkea. Näin mulle on sanottu kun en pelkää jäädä yksinhuoltajaksi ja olen ihan sinut sen asian kanssa. Positiivinen. Menen positiivisella asenteella eteenpäin vaikka tie ei olekkaan ollut mikään helpoin ja vastoinkäymisiä on tullut. Niille ei vaan voi mitään eikä niitä kannata jäädä murehtimaan. Avoin. Olen ystävilleni, tutuilleni ja sukulaisilleni mahdollisimman avoin. Jos jotain kysytään, vastaan suoraan ja rehellisesti. Blogin pitämisenkin pidän jonkinlaisena avoimuutena.

Kävimme läpi myös millaisesta perheestä olen lähtöisin ja miten perheeni vaikuttaa tulevaan muutokseen. Ei ainakaan millään tavalla negatiivisesti! Oon tottunut siihen, että on sisarpuolia, eri vanhemmat ja silti ollaan kaikki yhtä perhettä miettimättä biologiaa sen kummemmin. Siksipä se ei tunnu niin pahalta, ettei lapsen biologinen isä ole kuvioissa mukana. Tiedän, ettei se ole mikään välttämättömyys. Koko perheeni on suhtautunut uuteen tulokkaaseen varsin positiivisesti. Innostusta on ollut ilmassa ja olen saanut paljon kannustusta ja tukea. Perheeni on täyttä kultaa ❤

Kerroin toki, että niitäkin hetkiä on ollut kun on vaan maannut siellä sängyssä ja ajatellut, ettei mistään tule mitään. Musta tulee paska äiti, en tule pärjäämään ja elämä loppuu. Vaan sepä kuuluu asiaan ja senhän minä tiedostan kyllä. Nuo hetket kestää aina hetken, kunnes sitä herää todellisuuteen ja miettii että mitä hittoa nyt taas. Sitten sitä ryhdistäytyy, ajattelee asioita positiivisesti ja kaivaa sen oikean asenteen esille. Minähän selviän tästä ja kunnialla! Kaikesta selviää kun päättää selvitä, niin sanoi oma äitini. Enkä edelleenkään ole yksin.

Paljon juteltuamme, pohdittuamme ja kaiken kerrottuani psykologi totesi, että hänen mielestään olen täysin tasapainoinen ihminen ja ikäisekseni kovinkin kypsä. Olen kuulemma osannut hoitaa monia asioita todella fiksusti. Erityisesti se on ollut hienoa, että olen avoimesti ja rehellisesti kertonut asioista kaikille ja hyvin varhaisessa vaiheessa. En ole peitellyt tai vääristellyt mitään. Olen myöntänyt omat virheeni muille ja olen osannut pahoitella tekemiäni mokia. Kokonaiskuva tilanteestani on hyvä ja kaikki on kunnossa. En ole jäämässä yksin ja suhtaudun tulevaan positiivisesti ja mulla on oikea asenne.

Sovimme uuden ajan kuukauden päähän. Miksipä ei? Käynnistä jäi hyvä fiilis ja oli ihan kiva puhua näistä kaikista asioista jonkun tuntemattoman kanssa. Suosittelen muillekkin vaikkei mitään erityistä tarvetta sille olisikaan. Se, että käy psykologilla, ei tee susta yhtään huonompaa ihmistä. Se kertoo siitä, että haluaa kaiken olevan hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Kukaan ei voi sen perusteella leimata ketään miksikään. Jokaisen varmaan kannattaisi joskus käydä puhumassa asioistaan jonkun tuntemattoman kanssa. Ainakin niiden, jotka kokevat kovinkin tarpeelliseksi puuttua muiden elämään. Ehkä siitä omastakin elämästä löytyisi jotain pohdiskeltavaa kun kävisi sitä läpi vaikka psykologin kanssa.