keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Supistusten täyteinen yö

Täällä alkaa käydä meno aika mielenkiintoiseksi. Soitin tänä aamuna ensimmäistä kertaa TAYSin synnytyspäivystykseen, mutta ennen kuin kerron miksi näin, haluan kertoa missä olin maanantaina!
Sunnuntaina mulle tuli heti herätessä semmonen fiilis, että haluan tehdä jotain kivaa, jotain erilaista kivaa ja äkkilähtö risteilylle tuntui oikein hyvältä idealta. Niimpä varasinkin päiväristeilyn heti seuraavalle päivälle ja maanantaina, ennen yhdeksää aamulla kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ilma oli pakkasen jäljiltä viileä ja pieni usva vallitsi siellä täällä, seisoin Viking Linen Amorella-laivan kannella katselemassa, kun köydet irroitettiin laiturista ja lähdimme kohti Maarianhaminaa. Sää oli oikeasti mitä parhain laivareissulle.
Laivan sisällä oli hyvin eläkeläisvaltaista väkeä, tanssittiin humppaa ja valssia ja väillä pelattiin bingoa, josta toiset saivat pieniä rahavoittoja. Kolikkoja upposi pelikoneisiin enemmän kuin mitä niistä voitettiin ja puolilta päivin päästiin nauttimaan laivan buffet-lounaasta. Ruuan suhteen tosin nirsoilin aika kovalla kädellä. Merellisiä antimia oli paljon ja niistä en oikein välitä. Onneksi oli edes niitä tavallisia perunoita ja lihapullia. Salaattivalikoimaan olisin toivonut vähän enemmän sisältöä ja puoliksi raa'an kalan, sushin, rapujen sekä mätien rinnalle olisi ollut hyvä saada jotain ihan tavallistakin ruokaa. Jälkiruuaksi sai sentään tuttua ja turvallista jäätelöä, joka oli hyvä juttu. Kyllä laivan antimilla sai nälän taltutettua ja onneksi ei tarvinnut ihan hirveitä aikoja jonottaa ruokaa, vaikka ihmisiä olikin todella paljon yhtäaikaa sitä ottamassa.
Perille Maarianhaminaan saavuttiin 14:10 ja siellä vaihdettiin pikaisesti laivaa Viking Grace -nimiseen ja lähdettiin samantien takaisin Turkua kohti. Tälle laivalle pääsyä oltiinkin jo odotettu, sillä tämähän oli paljon uudempi kuin Amorella. Amorellahan on rakennettu jo vuonna 1988, kun taas Grace on valmistunut 2013 ja eron kyllä huomasi! Amorellalla oli paljon vanhanaikaisempaa ja kaupatkin pieniä, mutta Gracella oli oma kylpyläkin, sun deck, nuorille pelihuone, tilava clubi ja monta eri ravintolaa. Hyteistä en osaa sanoa mitään, sillä sellaista meillä ei ollut muutaman tunnin matkaa varten.

Oli hienoa päästä vielä kerran laivalle näin lapsettomana, mutta siellä sain huomata, että onnistuuhan tuo laivamatkustelu ihan pienenkin vauvan kanssa. Lapsiperheitä oli paljon, vaunut täyttivät lasten leikkipaikkoja ja kulkeminen vaunujen kanssa näytti olevan helppoa, joten varmasti tulen lapsenkin kanssa laivalla käymään. Pelkkä risteily ilman maihin pääsyä, on kyllä hieman puuduttava. Itse olisin jo puolessa välissä voinut luovuttaa, kun väsymys painoi eikä ollut oikein tekemistä. Vauvan kanssa onkin varmaan hyvä olla se oma hytti, se ei kuitenkaan paljoa kustanna. Koko reissu buffet-lounaan kanssa maksoi kahdelta aikuiselta Viking Clubilaisena 56€, eli oli todella edullinen. Ensi kerralla haluan kyllä päästä maissakin käymään. Se tuo kuitenkin niin paljon lisää sisältöä koko matkaan.

Mutta nyt siihen, toiseen juttuun, eli siihen miksi jouduin soittamaan synnytyspäivystykseen. Eilen illalla klo 23:30, mulla alkoi supistukset. Niitä tuli 5-2min välein ja ne kestivät kerrallaan aina noin minuutin. Alaselkää ja alavatsaa särki, tuntui menkkamaista jomotusta sekä paineentunnetta ja vatsa kovettui aina joka supistuksella. Selvisin niistä nyrkkiä puristamalla, eikä kaapissa ollut edes yhtäkään panadolia, jolla tilannetta olisi voinut helpottaa. En kuitenkaan halunnut vielä soittaa minnekkään ja supistukset rauhottuivat viimein puoli kahdelta yöllä ja pääsin nukkumaan. Puoli kuudelta heräsin jälleen alaselkä ja alavatsakipuihin. Supistukset alkoivat uudestaan ja tulivat aivan samanlaisina kuin aiemminkin. Tällä kertaa niitä kesti enää puoli tuntia, jonka jälkeen laitoin herätyksen yhdeksäksi soittaakseni neuvolaan. Oma terkkarini oli lomalla, joten hänen sijaisensa vastasi ja ohjasi mua soittamaan TAYSin synnytyspäivystykseen ja käymään siellä. Minäpä soitin ja he taas käskivät ottaa panadolia, pysymään levossa ja seurailemaan tilannetta. Niimpä siis tämä päivä on mennyt vuoteessa maaten. Supistukset eivät ole palanneet ja toivon, ettei niitä tulisikaan. Jos niitä kuitenkin alkaa ilmaantumaan, lähden käymään tarkistuttamassa tilanteen. En halua viivytellä siihen saakka, että supistukset ovat saaneet jo jotain aikaiseksi alakerran puolella. Vauva kuitenkin liikkuu hyvin, joka on positiivista. Vielä saisi ainakin 3 viikkoa poika odottaa syntymistään, mieluiten isänpäivään asti. Sitten olisi ohi jo siskon tytön ristiäisetkin.

(Ja juuri ennen tämän julkaisua, alkoi supistella jälleen...)

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä tuleviin viikkoihin! Toivotaan että masuasukki malttaa vielä pysyä masussa. :) Paljonkos niitä viikkoja nyt onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt on viikkoja 31+1 :) Kolmen viikon päästä ei vissiin enää estellä, jos lähtee syntymään. Kunhan hän nyt ainakin sinne saakka malttaisi odotella :D

      Poista
  2. Ihanan kuuloinen reissu takana <3. Ei ole kyllä ollut kallis o_O.

    Huhhuh, jospa saisit nuo supistukset vielä rauhoittumaan. Nyt jo tässä vaiheessa.. Jos ei mene nyt ohi, niin mahdollisimman nopeasti/herkästi ottamaan uudestaan yhteyttä ja pyytää/käskeä päästä käymään näytillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Kyllähän noita tuli illemmalla muutamia, mutta niiden takia en jaksanut lähteä Tampereelle asti ajelemaan. Jos toistuu tuommoiset säännölliset supistukset, niin sitten on kyllä pakko mennä!

      Poista

Muistathan, että julkaisen vain asialliset kommentit :)