Raskaus yksivuotiaan kanssa

Tänään on taas saatu yksi uusi raskausviikko täyteen ja nyt niitä on takana jo 26, edessä 14, eli laskettuunkin on alle 100 päivää. Aika on mennyt hurjaa vauhtia, enkä tahdo pysyä päivissä mukana. Suurin syy siihen on arki pienen taaperon kanssa. Ei siinä kauheasti ehdi muuta miettimään kun päivät on täynnä touhua, kiirettä ja jatkuvaa toisesta huolehtimista. Meillä on tietty päivärytmi, jonka mukaan toimitaan ja lapsesta huolehtimisen lisäksi, kiireisenä pitää kotityöt. Pyykkiä pitää pestä, koska sitä Lukas saa aikaiseksi ihan kiitettävästi ja tottakai on muutakin pestävää. Imuri on käytössä päivittäin jo sormiruokailunkin takia ja tiskiä tämä seitsemän hengen talous saa tuotettua suuret määrät. Sitten vielä kissat joita on yhteensä kuusi! Miten siis kaikki sujuu kun on samaan aikaan vahvasti raskaana?

Vaihtelevasti se sujuu, mutta omasta mielestäni olen selvinnyt kunnialla. Onnekseni tämä raskaus on ollut melko helppo. Jos olisin kovin väsynyt, en varmastikkaan jaksaisi aina olla siivoamassa tai keksimässä mulle ja Lukakselle jotain muutakin tekemistä kuin kotona olemista. En ole kärsinyt huonovointisuudesta, mutta jonkinlaisena hidasteena touhuamiselle ovat olleet liitoskivut. Lonkka rutisee ja naksuu joka askeleella ja kipeytyy mitä enemmän liikun. Selkä toisinaan vihoittelee, muttei vielä pahasti. Aamut ovat aina olleet mulle vaikeita ja ovat edelleen, vaikka Lukas nukkuu ainakin kahdeksaan, joskus yli kymmeneenkin. Päivä käynnistyy hitaasti, mutta varmasti.

Raskauden vuoksi en jaksa enkä pysty pitämään Lukasta pitkiä aikoja sylissä. Pikkuhiljaa Lukas on tottunutkin siihen, ettei äidin syliin voi jatkuvasti kavuta. Välillä täytyy leikkiä itsekseen tai jonkun muun kanssa, nukkua päiväunet ja syödä itse, jotta äiti saa hengähtää. Välillä syliä antaa joku toinen. Kotitöissä Lukas on innokkaasti "auttamassa". Tiskikoneen täyttö ja tyhjennys ovat päivän kohokohta ainakin kaksi kertaa ja pyykkikoneesta on kiva ottaa pyykit pois. Imurin letkussakin on hauska roikkua, kun äiti imuroi leivänmuruja pöydän alta. Lukaksen apu ei vaan oikeasti auta vielä lainkaan, päinvastoin. Kotitöihin menee normaalia kauemmin aikaa ja paras hetki tehdä niitä olisikin päiväunien aikaan. Harmi, että ne kestävät useimmiten vain puolesta tunnista tuntiin. Toki muutkin tekevät kotitöitä, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat mun vastuulla, ehkä siksi etten kestä epäjärjestystä. En pysty keskittymään mihinkään jos ympäristö ei ole siisti. Ja kun yhtenä päivänä saan kaiken tehtyä, odottaa samat hommat heti seuraavana aamuna. Ne ei lopu koskaan. Pihatöitä en tee ja kissoista huolehtii muut. Itselleni jää pelkästään vahtiminen, ettei Lukas kiusaa niitä liikaa ja saa kynsistä.

Joskus tulee hetkiä, kun en jaksaisi tehdä yhtään mitään. Silloin istahdan sohvalle ja Lukas viihtyy itsekseen vieressä lattialla leikkimässä. Kiipeilee lelulaatikoihin ja tyhjentää niitä. Myöhemmin kuitenkin kaappaan lapsen syliini, leikimme piilosta tai muita leikkejä, lauleskellaan, luetaan, hassutellaan, mennään pulkkamäkeen... mitä ikinä keksimmekään! Sen vuoksi yritän tehdä kotihommat aamupäivästä, jotta iltapäivä voitaisiin tehdä yhdessä jotain hauskaa ja keskittyä kaikkeen muuhun. Vaunulenkit ovat jääneet lyhyiksi, sillä ei mun paikat kestä enää pitkiä kävelymatkoja. Varsinkin liukkailla keleillä liitoskipuja tulee todella helposti. Yleensä Lukas nukahtaa vaunuihin nopeasti, joten tämä helpottaa mua suuresti. Joskus tarvitsee kävellä vain 40 metriä, poika on unessa ja jää ulos päiväunille.

Aleksin työpäivät kestävät 12 tuntia ja siihen päälle kuluu yhteensä kaksi tuntia työmatkoihin. Se on jo aika luksusta, koska vielä viime viikolla työmatkoihin meni kaksi kertaa enemmän aikaa! Vuoroviikoin kotiin pääsee joko ennen kuutta illalla tai samoihin aikoihin aamulla. Aleksi on apunamme sen verran minkä ehtii, viikonloppuisin tietysti enemmän kun on vapaalla. Jos kaupasta pitää hakea kerralla enemmän jotain, sinne mennään yhdessä, jotta mun ei tarvitse kantaa kaikkea yksin. Lukas kun ei vielä kävele ollenkaan ja ostoskärryistäkin tuo tahtoisi aina vaan kiivetä pois. Neuvolat ja muut menot suunnitellaan mahdollisimman paljon Aleksin töiden mukaan niin, että hän on joko mukana tai Lukaksen kanssa kotona. Silloin kulkemiset ja olemiset eri paikoissa ei ole niin haastavia kun toinen on apuna.

Iltaisin Lukas saadaan nukkumaan klo 19:30-20:30 välisenä aikana, jonka jälkeen jää vähän omaa aikaa ennen omia yöunia. Silloin rentoudun tavalla tai toisella. Syön hyvin, lepään, katson tv-sarjoja, kirjoitan blogia, editoin videoita. Joskus lähdemme Aleksin kanssa vasta silloin ruokakauppaan tai joskus jopa elokuviin, vietetään yhteistä aikaa. Lukas ei tietenkään jää yksin kotiin vaan silloin vähintään Aleksin äiti on hänen kanssaan. On myös aamuja, jolloin Aleksi nousee Lukaksen kanssa ja itse saan jäädä vielä nukkumaan tunniksi tai pariksi. Toisinaan Aleksin äiti katsoo pojan perään ja saamme molemmat lepäillä. Tiedän myös, että hoitoapua saa tarvittaessa muualtakin, sitä on kyllä tarjottu. Jos vain tahdon, saan varmasti muutaman tunnin omaa aikaa ja sovittaessa pidemmänkin ajan.

Voisin siis sanoa, että ainakaan tähän mennessä raskauden ja pienen taaperon yhdistelmä ei ole ollut haastavaa. Lukas ei ole reagoinut mitenkään kasvavaan vatsaani ja jutut vauvasta, tulevasta pikkuveljestä taitavat mennä vielä enimmäkseen ohi korvien. Luulen kuitenkin, että raskauden edetessä lähemmäs laskettua aikaa, alkaa tulla enemmän hankaluuksia. Ehkä enemmän kipuja, väsymystä ja kyvyttömyyttä tehdä asioita normaalisti. Tähän mennessä enemmän haastetta ovat antaneet muut kanssaeläjät eli rauhan puute, stressi oman kodin puuttumisen ja liian nopeasti kuluvan ajan vuoksi sekä mun hormonit. Vaikka joskus arjessa on haasteita ja saatan hetkittäin kokea sen raskaaksi, rakastan olla poikani kanssa kotona, vaikka maha siinä sivussa vähän kasvaakin ja paikkoja kolottaa. Nyt haluan nauttia ajasta Lukaksen kanssa kahdestaan ja tehdä kaikkea yhdessä, niin paljon kuin jaksan ja pystyn, koska pian se ei ole enää niin yksinkertaista. Täytyy vain toivoa, että raskaus sujuu ongelmitta loppuun asti.