"Kaksi viivaa"

Jo kaksi viikkoa olin ollut siitä varma. Joku vain sanoi päässä, että näin sen asian laita on. Pelkäsin ja odotin, jotta saisin tunteelleni jonkun konkreettisen todisteen. Puhelin kuumana hain päivin ja öin Googlesta tietoa. Tietoa siitä mikä vahvistaisi, että mun oli vaan pakko olla oikeassa. Mietin miten elämä muuttuisi. Olin toivonut tätä vuosia, mutta en aivan tällä tavalla. Tämä oli sitä, mitä olin aina halunnut, mutta pelotti suunnattoman paljon. Silti eräänä yönä ristin käteni ja rukoilin: "Anna tämän tapahtua". Ala-asteella ennustin tätä tapahtuvaksi, kun olisin 25 vuotias. Ennustin väärin.

Tiistai 29.3.2016
Sinä aamuna heräsin ihmisten aikoihin vessaan. Menin takaisin nukkumaan ja nukuin vielä monta tuntia lisää. Vieressäni nukkuva henkilö nousi ja lähti töihin. Oli kiukkuinen, kun en ollut noussut kunnolla sängystä ennen sitä. Olin lähdössä muutaman tunnin päästä kotiin 150km päähän muuttoa hoitamaan emmekä näkisi lähes viikkoon. En välittänyt. Väsytti, enkä jaksanut nyt ketään. Liekö meillä oli ollut vielä riitaakin. Kun ovi paukahti kiinni, avasin silmät ja otin puhelimeni yöpöydältä. Kello lähestyi kahta. Selasin läpi Facebookin, Instagramin ja Snapchatin. Ehkä vielä Iltalehdenkin. Mietin samalla tuota yöpöydällä lojuvaa pakettia. Pitäisikö se avata vai ei? Olinhan jo käynyt aamupissalla. Toimiiko se enää tähän aikaan päivästä ja onko liian aikaista? Kuukautisten piti kuitenkin alkaa aikaisintaan tänään. Puin päälleni ja pakkasin laukut. Otin tuon pienen pahvisen paketin pöydältä ja avasin sen. Sellaisia paketteja olin aukonut ennenkin, mutta tämän sisältö oli uusi tuttavuus. Tiedättehän mainoksen "Tein Clearblue-testin!". Voi tätä nykyaikaa. Voisikohan siitä saada sähköiskun? Onhan se sentään digitaalinen... Nappasin tuon sinivalkoisen puikon mukaani vessaan ja sen toiseen päähän sihdatessani mietin, että eihän se nyt vaan millään voisi olla positiivinen. Toisillahan kestää kuukausia, jopa vuosia, että niin käy! Ei se nyt kerrasta voi onnistua.
Puikko odotti lavuaarin reunalla, minä istuin pöntöllä. En tiedä kumpaa tein enemmän, pelkäsinkö vai olinko toiveikas. En kuitenkaan malttanut odottaa kauaa. Vilkaisin sitä nopeasti.

Gravid
Raskaana
2-3

"Voi paska!", olivat ensimmäiset sanani positiivinen raskaustesti kädessäni. En itkenyt. Hymyilin, mutta kädet tärisivät hillittömästi. Tiesin, että elämäni tulisi muuttumaan. Olin pian täyttämässä 21 vuotta, olin eronnut alle kaksi kuukautta aiemmin viiden vuoden suhteesta, lapsen isän olin tuntenut vasta reilu kuukauden ja edessä oli muutto takaisin vanhalle kotipaikkakunnalle sekä työpaikan vaihdos.
Kun vuosi vaihtui, kirjoitin päiväkirjaani kliseisesti "Uusi vuosi, uusi minä". Ihan tätä en ollut tarkoittanut, en todellakaan. Tarkoitin sillä vanhan suhteeni jatkumista, oman käyttäytymiseni muuttamista ja itseään niskasta kiinni ottamista. Mutta nyt kahden kuukauden aikana kaikki oli muuttunut täysin ja tuo uusi minä tarkoittikin yhtäkkiä äidiksi ryhtymistä.

Nyt raskausviikkoja on ehtinyt kertymään jo 14+4, pieni uusi tulokas on jo kahteen otteeseen nähty ja jotain hankintojakin tehty. Kerron näistä ja muutenkin nykytilanteesta enemmän tulevissa postauksissa. Toivotan Sinut tervetulleeksi seuraamaan 21 vuotiaan maalaistytön raskausaikaa ja kasvua äitiyteen!