Säännölliset supistukset rv 30

Otsikko onkin suora otos viimeaikaisista Googlehauista, joita olen tehnyt. Tiedän! Olen sanonut, ettei pitäisi käyttää niin paljon Googlea ja lukea keskustelupalstoja vaan turvata oikeisiin ihmisiin, mutta joskus usein sorrun tähän kuitenkin kun haluan lukea muiden kokemuksia. Omakohtaista kokemusta löytyy säännöllisistä supistuksista näillä viikoilla ja se ehkä onkin saanut mut lukemaan entistä enemmän muiden tarinoita. Löysinhän viime raskaudessa itseni TAYSista, kun joka ilta vain supisteli, eivätkä ne ottaneet loppuakseen. Paikat kypsyi ja haluttiin estää ennenaikainen syntymä. Tuo tilanne on uhkaavan lähellä jälleen. Mun oli tänään tarkoitus soittaa äitiysneuvolaan ja kysyä hänen mielipidettään  tilanteestani, mutta kaiken kiireen keskellä se unohtui. Jos sitten huomenna uusi yritys...

Jo viikon, kahden viikon ajan, on ollut säännöllisiä supistuksia. Supistukset tulevat 4-8 minuutin välein, kestävät noin minuutin kerrallaan ja jatkuvat yli tunnin. Alaselkää särkee ja supistus tulee aaltomaisesti alkaen alavatsasta ja puristaen niin, että tuntuu vaikealta hengittää ja on inhottava olla. Yleensä supistukset alkavat, kun makoilen sängyllä, istun sohvalla tai olen autossa. Asennon vaihto ei hirveästi niihin vaikuta ja viimeksi yritin hissuksiin kävellä huonetta ympäri, jos se olisi auttanut. Pari supistusta tuli vielä kävelyn jälkeen, mutta sitten nukahdin väsymyksestä, olihan kello jo lähemmäs kahta yöllä. 

Pelottaa ottaa yhteyttä neuvolaan. En haluaisi jälleen sairaalaan ja vuodelepoon, tässä on nyt niin paljon kaikkea muuta. Lukaksella on ylihuomenna silmäleikkaus, jossa avataan ahdas kyynelkanava. Paraneminen siitä vie tietysti oman aikansa. Aleksi osti meille juuri oman kodin, jossa pitäisi aloittaa remontointi ja muuttokin on edessä. On syntymäpäiväjuhlia, eikä vauvalle ole tehty vieläkään mitään hankintoja. Lukaskin on vailla kevätvaatteita. Aleksi painaa töissä pitkää päivää ja huolehtii elannosta. Itse taas vietän päiväni kotona Lukaksen kanssa, joka painattaa menemään tuhatta ja sataa, alkaa muistuttamaan uhmaikäistä ja tarvitsee aikuista ihmistä kaikkeen. Samalla yritän huolehtia siitä, että olisi lapsella ruokaa lautasella, puhdasta vaatetta kaapissa itse kullakin, eikä lattioilta löytyisi kahden viikon ruokalistaa. Crohnin tauti oireilee satunnaisesti, mutta ei kuitenkaan anna mun unohtaa sen olemassa oloa. Onkohan supistukset vaan merkki siitä, että nyt STOP. 

Jos tilanne siltä näyttää, tottakai vuodelepoon mennään. Sitten vaan toimitaan sen mukaisesti. Ehdottomasti mieluummin makaan päivät sängyssä kuin synnytän tämän lapsen liian aikaisin. Kotona olen yrittänyt vähentää fyysistä rasitusta parhaani mukaan, mutta pakolliset jutut on silti tehtävä. Enemmän stressi vaikuttaa mun kohdalla fyysiseen vointiin. Viimeksi kun tässä tilanteessa oltiin, stressi olikin juuri se laukaiseva tekijä, joka mut sinne sairaalaan lopulta vei. Onneksi silloin saatiin kaikki hallintaan ja Lukaskin syntyi viikko lasketun ajan jälkeen. Toivotaan että tämäkin tarina päättyy onnellisesti.

Alla olevalla videolla kerron vähän lisää meidän kuulumisista, tulevasta leikkauksesta ja meidän ikiomasta kodista! ❤