Mun arjesta on toden totta kadonnut oma rauha, ne hetket kun talo on hiljainen, rauhallinen eikä ketään ole lähettyvillä, paitsi korkeintaan päiväuniaan ulkona nukkuva lapsi. Kun tuo lapsi on hereillä, keksit mitä mielenkiintoisimmat leikit ja pidät seuraa, välillä vastaanotat uhmaraivareita, yrität tarjota ruokaa, joka kumminkin päätyy lattian kautta imuriin ja sen lopun ajan pelkäät, mitä pahuuksia pikkutaapero vielä keksiikään. Mutta ei hätää, homma hanskassa, eikä hanska ole hukassa, tähän on yhdessä tultu ja yhdessä on jokaisesta päivästä selvitty. Yritäppä siinä kuitenkin viritellä kameroita, puhua asiasi ilman suuria häiriötekijöitä, editoida ja niin edelleen. Ei onnistu.
Laita lapsi nukkumaan, mieluiten ulos, silloinhan saat puolesta tunnista kahteen tuntiin rauhallisempaa aikaa. Äkkiä kun hoitaa hommat niin onnistuuhan se! Vaan ei onnistu. Ulkona sammui valot, aurinko hävisi, eikä kellertävä kattolampun valaistus videolla imartele. Mutta entä jos sattuisikin olemaan valoisaa, etkä olisi niin äärettömän väsynyt ja nuhjuisen näköinen, että kykenisit kuvaamaan. Niin, sitten ovesta astuu sisään se miehesi äiti, veli, isäpuoli, tädin mummon kissan kaima ja rauha on mennyttä.
Vaan entä jos ei astu? Ne hetket ovatkin niin harvinaisia, että silloin vain nautin, ilman kameraa!
Tähän on tultu. Videoiden kuvaaminen tässä elämäntilanteessa on erittäin haastavaa. Se tuntuu raastavalta, koska se on kuitenkin niin tärkeä ja iso osa mun elämää. Aleksin kanssa ollaan etsitty omaa kotia, on käyty katsomassakin ja huomennakin mennään katsomaan taas seuraavaa vaihtoehtoa. Niin kauan kun sitä ei meillä vielä ole, majailemme kaikki hänen vanhempiensa luona ja voin sanoa, ettei ole ollut helppoa! Kumpa tämä seuraava kotivaihtoehto, olisi oikeasti se meidän tuleva koti, se helpottaisi tätä arkea jo paljon. Ainakin mun omien hermojen kannalta. Ja toisinaan liian aggressiivisesti käyttäytyvien raskaushormonien kannalta.
Kyllä, yksi tällainen "pieni" asia on jäänyt vielä blogin ulkopuolelle, nimittäin meidän pieni poika, Lukaksen pikkuveli, jonka tarkoitus olisi toukokuussa tulla meidän perhettä täydentämään. Odotusaika on tähän asti ollut yhtä sumua, suurimmaksi osaksi stressin vuoksi. Kello käy, mutta kotia ei näy. Mitään valmisteluja tulevaa vauvaa varten ei olla tehty. Kunhan käydään äitiysneuvolassa ja on haettu Kelasta lapsiperheen tukia. Itse kaipaisin nyt niin paljon sitä, että saisi laittaa kaikkea valmiiksi, mutta eihän se ole mahdollista kun ei ole sitä kotiakaan vielä. Kuinka ihanaa olisi lajitella pieniä vaatteita, laittaa hoitopöytää kuntoon ja ostaa tarpeellisia tarvikkeita. Ehkä sen aika kuitenkin vielä tulee ja sitä odotan malttamattomana.
Nyt kyllä vähän karkasi juttu sivuraiteille, mutta olihan tuo äärimmäisen tärkeä, ilmoitusluontoinen asia tähän heti alkuun! Sehän se tässä pääasia kuitenkin nyt oli, että videoiden lisäksi, olisi tarkoitus pitää tätä blogiakin aktiivisempana. Tästä lähtien ainakin yritän olla sekä "tubettaja" että bloggaaja. Kirjoittaminen näissä olosuhteissa kun on vaan helpompaa, eikä vaadi niin suuria järjestelyjä. Blogin ulkoasu on päivitetty, nimi pysynyt samana. Mukaan tähän tarinaan on vain liittynyt nyt kaksi uutta ihmistä, Aleksi ja tuleva pikkuveli. Vaikka meidän arki ei pyörikkään toistaiseksi parhaimmissa olosuhteissa, olen onnellinen. Meidän perhe, minä, Aleksi, Lukas ja pikkuveli. Mahtavaa päästä jakamaan tätä kaikkea taas tännekin!
Youtubessa onkin raskauteen liittyvä Q&A -video! Sen jos katsoo, pääsee varmasti paremmin perille asioista. Sen enempää en oikeastaan ole ehtinyt videoillakaan raskausjuttuja höpöttelemään (paitsi snapchatissa: sannimariia95), mutta eiköhän sekin asia vielä korjaannu. Uudet videot linkkaan aina tänne blogiin.
Näillä jatketaan eteenpäin, kiva jos jäät täällä blogin(kin) puolella tätä meidän elämää seurailemaan!
